10.11.2016

HIUKSET HOMEHTU LONTOOSSA #TBT

Juhuu! Mä oon tänään viettänyt päivän olohaalarissani. Flunssa otti ja iski meikäläiseenkin ja ajattelin heti että nyt on parempi levätä. Tänään piti olla eräs kirpputori ja mun oli tarkoitus olla siellä myymässä. Se kuitenkin peruttiin ja enhän mä ollutkaan tehnyt massiivista vaatekaappien putsausta myytävistä tavaroista.. Nyt mulla on pari Ikean sinistä kassia täynnä kaikkea laidasta laitaan. Löytyy neuleita, hattuja, kenkiä, huiveja, koruja... Olen useasti miettinyt blogikirppistäkin mutta siinä ärsyttävää on ne hiton postimaksut. No, katsotaan mihin ratkaisuun päädyn.

Sain tehtyä myös erittäin tärkeän asian, nimittäin muumimuki-inventaarion. Kyllä, myös minä lukeudun näihin kuuluisiin muumihulluihin, haha. Mukeja mulla on 55 erilaista ja muutamien tuplamukien kanssa yhteenlaskettuna 64. Lisäksi löytyy niin kulhoja kuin kannujakin. Päräytin muuten joululaulutkin jo soimaan. Siinä sulosointuja kuunnellessani ja muumimukeja laskeskellessani päädyin myös katselemaan tietokoneeni kuvatiedostoja. "Hups" kuului suustani kun huomasin kuvat viimeisimmän Lontoon reissun vikalta päivältä. Tajusin nimittäin etten ole näitä vielä julkaissut. Niin, millos mä siellä Lontoossa kävinkään. Maaliskuussa ruoho oli vihreämpää Primarkissa ja silloin myös hiukseni olivat homeessa. Antakaa anteeksi, flunssa on varmaan sekoittanut pääni kun multa lentää nyt näin hyvää läppää. :D

Mulla ja ystävälläni Jannilla oli tuona päivänä iltapäivästä lento takaisin Suomeen. Herättiin hyvissä ajoin ja ehdittiin käydä vielä keskustassa pyörimässä. Tehtiin tottahan toki vielä viimeiset ostokset ja räpsittiin muutamat kuvat punaisten bussien edessä, unohtamatta tietenkään niitä kliseisiä puhelinkoppikuvia. Kävästiin myös hotellin läheisessä puistossa syömässä patongit. En ole koskaan syönyt niin hyvää ruokakaupan tonnikalapatonkia kuin tolloin. Ennen kuin alatte selaamaan kuvia heitän teille pienen arvoituksen. Löydätkö jonkin eroavaisuuden asukuvien kesken?

kengät 2nd hand / housut ja nahkatakki Zara / neule ja farkkupaita H&M /
laukku Marni at H&M / aurinkolasit Bershka / kaulahuivi Glitter
 
Nyt jatkan joululaulujen fiilistelyä ja keitän kupposen sitruunateetä. Sillä jos millä lenssu selätetään.
 
Hahaa, enpäs kerrokaan vastausta arvoitukseen. Se kuka tietää saa mitalin!!!
 
 

4 kommenttia: