4.11.2016

KENZO X H&M-KAAOS

Huh, taas tuli yhdestä koitoksesta selvittyä. Kenzon ja H&M:n yhteistyöstä syntyneestä mallistosta ovat varmasti kaikki kuulleet ja se pamahti kaiken kansan ulottuville eilen. Itse olin oikein kalenteriin merkannut tämän muotimaailman merkittävän tapahtuman ja heräsin eilen silmät ristissä kello 5:50, heitin releet niskaan ja suuntasin kohti Aleksanterinkadun myymälää.

Syynä tähän oli tietenkin se etten luota nettikauppoihin sillä niillä on aina tapana kaatua kun tällaiset suurta massaa kiinnostavat mallistot jysähtävät ilmoille. Eikä mulla pitkä matka Helsinkiin Espoosta ole joten miksi en menisi paikan päälle kun mahdollisuus siihen on. Olin tietenkin tehnyt tarkan taustatutkimuksen malliston vaatteista ja siellä oli ainoastaan yksi asia mikä mun oli pakko saada. Eräitä housuja olin myös katsellut sillä silmällä. ;)

Itse en jonottanut kuin kaksikymmentä minuuttia ja kuten ylläolevasta kuvasta huomaa, jotain tuli ostettuakin. Ennen niiden esittelyä kerron kuitenkin ostosreissustani. Tiedän kokemuksen syvällä rintaäänellä että paikalle on mentävä oikeasti ajoissa jos tahtoo saada sen mitä on lähtenyt hakemaan. Jos saapuu paikalle iltakuudelta ja voivottelee ettei juuri sitä tiettyä paitaa saanut, niin voi voi. Olisit tullut aikaisemmin. Kieltämättä mua vähän kuumotti jonon pituus mutta pysyin luottavaisena. Sanotaan nyt tähän väliin että mä rakastan näitä Hennesin yhteistyömallistoja muodin huippunimien kanssa mutta en todellakaan rakasta niitä shoppailuhetkiä.
 
Tälläkin kertaa ovien avauduttua oli kuin apinat olisivat päässeet häkeistään.. Mä en yksinkertaisesti ymmärrä sitä tuuppimista ja päätöntä rynnimistä. Itse tein täsmäiskun ja suuntasin suoraan sen vaatteen luo minkä halusin ja saatuani sen käteeni hyvä kun ei sitäkin joku repinyt käsistäni. Todella moni rynni itsekkäästi välittämättä muista ihmisistä. Yritin katsella muitakin vaatteita mutta turhauduin siihen tungokseen ja siirryin sivumpaan. Hetken katsellessani meininkiä sivusta mua lähinnä huvitti sillä näytti siltä että todella moni ihminen ryntäili päättömästi vaaterekiltä toiselle kahmien käsiinsä vaatteita logiikalla "ihan sama mitä käteen osuu kunhan saan jotain ja paljon". Tässä vaiheessa päätin että kun tänne on kerran tultu, yritän vielä etsiä ne housut mitä olin katsellut. Onnekseni myyjä sattui seisomaan niiden luona ja etsi mulle oikean koon. Tämän jälkeen otin hatkat tungoksesta ja menin sovituskoppiin. Siellä ei sentään ihmisiä rynninyt koppeihin, haha.
 
En halua kuulostaa miltään kukkahattusedältä joka shoppailee nokka pystyssä olettaen että minulle tehtäisiin kaikkialla tilaa, en vaan yksinkertaisesti pysty käsittämään tollaista naurettavaa säntäilyä ja töykeyttä. Mun mielestä siinä on hulvaton kontrasti että niin sanotusti kaiken kansan ulottuville tuodaan ison tunnetun muotitalon mallisto ja shoppailijoiden käytös on kaukana luxuksesta.
 
Nettikaupassa ostorajoitus on yksi samalainen tuote per asiakas mutta myymälässä rajoitusta ei ole. Mielestäni se on hieman huvittavaa. Jos ostorajoitus olisi myös myymälöissä, vältyttäisiin tällaiselta kaaokselta. Olen myös miettinyt miksei sisälle päästetä rajallista määrää kerralla tietyksi aikaa ja sitten napata seuraavaa joukkoa jonosta shoppailemaan. Toki tuotteita on vain tietty määrä ja koska ostorajoitusta ei ole niin ensimmäinen shoppailija voisi ostaa vaikka kaikki tuotteet itselleen. Seurasi tästä pienimuotoisesta shoppailukaaoksesta jotain hyvääkin, sillä meikäläinen sai sen mitä halusikin.
 
Vaate mitä lähdin metsästämään on tekoturkishuppari. Kyllä, luitte oikein. Tiedän, tämä varmasti jakaa mielipiteet ja uskon että moni niistä on negatiivisia. :D Joku tässä kuitenkin iski meikäläiseen. Mun mielestä tämä huppari on samanaikaisesti kiehtova, karmiva ja cool. En oikeasti malta odottaa että pääsen yhdistelemään tota asuun. Siitä tulee mielenkiintoista. ;)
 
Mainitsinkin katselleeni myös housuja ja ne lähtivät myös kassan kautta kotiin. Kyseessä on leopardikuvioiset farkut joihin ihastuin jo selaillessani tuotteita netissä. Farkuissa on tosi siistejä yksityiskohtia ja mielestäni nämä on todella päheet pöksyt. :)
 
Täytynee tässä jossain välissä alkaa suunnitella huomista asukokonaisuutta Indiedaysin blogigaalaan. Jänskää. ;) Sen ehtii kyllä, taidankin nyt kääriytyä uuteen karvareuhkaani. ♥
 
 

8 kommenttia:

  1. !!!! pitihän se arvata että sinä ostat tuon karva-asian :D itse en siitä pidä mutta odotan näkeväni sen ylläsi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, minäpä minä :D Lupaan ikuistaa sen mahdollisimman pian asukuviin!

      Poista
  2. Itse yritin nettikaupasta tilata mutten päässyt läpi, jotain sentään sain. Odotan jo näkeväni tekokarvahupparin päälläsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi harmi, toivottavasti sait napatuksi jotain mitä halusitkin. :) Tulossa on, lupaan sen. ;)

      Poista