6.12.2016

OMAT LINNAN JUHLAT

Ihanaa itsenäisyyspäivää! :) Mulla päättyi eilen kahdeksan päivän työputki joten sanotaanko nyt vaikka näin että hieman pidemmät yöunet maistuivat tänään paremmin kuin hyvin. Soitin viime viikolla mummille paniikissa että kai hän on meille järjestämässä lounaan itsenäisyyspäivän kunniaksi. Mä olen vähän tällainen meidän perheen perinteistä huolehtiva tyyppi ja se korostuu etenkin näin joulun lähestyessä. Naureskeltiin tänään ruokapöydän ääressä että tämähän on vähän kuin joulun etkot, haha. Mitään sen ihmeellisimpiä perinteitä meillä ei ikinä ole tähän päivään kuulunut, rento perheen kesken oleminen riittää vallan mainiosti.

Tiedättekö, mä meinasin jo masentua kun töiden takia pukeuduin kahdeksan päivää peräkkäin mustaan. Mulla täytyy olla töissä mustat vaatteet ja joka päivä olen lähtenyt töihin mustissa, tullut töistä mustissa ja toistanut tätä ikuisuudelta tuntuneen ajan. Sattuipa somasti että työputkeni päättyi juuri itsenäisyyspäivään, heh. Avasin vaatekaappini ja kokosin oikein isänmaallisen tyylikkään asukokonaisuuden. Kaulaan sininen rusetti, jalkoihin valkoiset farkut ja heitinpä vielä niskaan sinisen bleiserinkin. Unohtamatta tietenkään ihania sähkönsinisinä hehkuvia juhlakenkiäni. ;)

kengät Lanvin for H&M / housut ja paita H&M / bleiseri Primark / takki UFF
 
Nyt alan valmistautumaan pian alkaviin Linnan juhliin ja aion todellakin liimautua sohvan nurkkaan pällistelemään juhlahumua. Kyllä mä vielä jonain päivänä teen jotain joka herättää presidentin huomion ja talsin siellä punaista mattoa boolikulhoa kohti sähkönsinisissä kengissäni... :D
 
 

1 kommentti: