4.2.2017

IHAN ITSE LAUKEAVA

Juhuu, täällä ollaan! Sori hiljaisesta blogiviikosta, olen ollut hieman kiireinen ja on väliin mahtunut muutama sellainenkin päivä etten ole jaksanut tehdä mitään järkevää. Turussa oli oikein hauskaa ja railakasta! Unohdin järjestelmäkamerani kotiin mikä oli ehkä parempi, snäpin voimalla mentiin se reissu ja moni meikäläisen vauhdikkaille videoille siellä hieman naureskelikin. :D

Eilen mulla oli tarkoitus jossain vaiheessa päivää ikuistaa asukokonaisuuteni mutta en saanut ketään räpsimään kuvia valoisan aikana. Meinasin turhautua mutta sitten ajattelin että ei, tykkään tästä asusta niin paljon että se on saatava ikuistettua. Nappasin kameran jalustan käteen ja lähdin yksin kuvailemaan. Olin elänyt elämääni ilman jalustaa mutta viime jouluna tämä vääryys korjattiin. En tiedä teistä muista mutta tämä oli oikeasti mun ensimmäinen kerta kun olen ottanut täysin yksin asukuvia. Jotenkin huvittavaa ajatella että olen todella monta vuotta tätä blogia pitänyt pystyssä, lukemattomia kuvia tänne jysäytellyt eikä koskaan yksikään asukuva ole sellainen minkä olisin ypöyksin napannut. Olen selkeästi siirtynyt next levelille bloggauksessani, kyllä vanha koira näemmä kykenee oppimaan uusia temppuja. ;)

Kyllä mua hieman huvitti se miltä ulkopuolisen silmin näytin. Asettelin jalustan ja kameran asetukset oikein, pamautin itselaukaisimen päälle ja ryntäilin laukku viuhuen oikeaan kohtaan ja jähmetyin poseeraamaan.. En ehkä ihan Helsingin keskustassa tätä yksin tekisi sillä jo kaverin kanssa kuvailu aiheuttaa siellä silloin tällöin hämmennystä. Kyllä multakin eilen eräs ohikulkenut lenkillä ollut vanhempi nainen kysyi että mitäs minä oikein kuvaan, onko kyseessä joku koulujuttu? Vastattuani että ehei, kuvaan ihan itseäni niin mitä sain vastaukseksi? "Selvä....", silmät pyörähtivät muutamaan otteeseen ja huokauksen saattelemana lenkki jatkui. On se kerrassaan huvittavaa että selfieiden ottaminen on aivan hyväksyttävää melkeinpä missä tahansa mutta auta armias kun kuvailet järjestelmäkameralla.. Sen pidemmittä puheitta, saisinko rumpujen pärinää sillä tässä tulee söpö Jonin ensimmäiset itselaukaisimella napatut oikeat asukuvat! OMG

kengät Dr. Martens / housut Kenzo x H&M / paita H&M / takki Zara /
kaulahuivi Glitter / laukku Ted Baker
 
Olen aika ylpeä itsestäni vaikka ei nämä nyt mitään "APUA NIIN SIISTEJÄ KUVIA!!!!!" olekaan. Mua puraisi eilen tuunauskärpänen ja nyt suuntaan mummolaani läträämään erään aineen kanssa ja nappaan mukaani muutaman vaatteen joita aion käsitellä. Pitäkää peukkuja että kaikki menee hyvin ja saan ilmoille pitkästä aikaa kunnon tuunauspostauksen. ;) Kivaa viikonloppua, lupaan ettei seuraavaa postausta tarvitse odotella viikkoa. Nyt säntään tuunailemaan!
 
 

4 kommenttia:

  1. Ei hitsi sun hiukset on jotenkin superkivasti, ihana töyhtö! :D <3 Hyviä kuvia ja hieno asukokonaisuus jälleen kerran :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Töyhtö :D Se kuvaa kyllä hyvin! Suuren suuri kiitos <3

      Poista
  2. No hyvinhän ne kuvat onnistu! :)

    VastaaPoista