20.6.2017

TALLINNA

Noniin, vihdoin ja viimein raportoin teille viimeisimmästä Tallinnan reissustani! Päätettiin lähteä äidin kanssa kahdestaan Tallinnan tuuliin päiväristeilylle kun molemmilla sattui olemaan eräänä torstaina päivä mille ei kummallakaan ollut mitään sen kummempia suunnitelmia. Suunnattiin aamulla satamaan, rynnittiin paattiin ja oltiin Viron kamaralla noin puolilta päivin. Meillä oli suoraan sanottuna ainoastaan yksi missio reissullemme ja se oli nauttia huolettomasta päivästä ilman turhaa kiirettä. :) Kävimme juuri siellä missä halusimme ja mihin aika antoi periksi emmekä ottaneet stressiä mistään. Naurettiin sekä tietenkin syötiin ja juotiin hyvin. Kyllä siinä hieman shoppailtuakin tuli, olin vaan hurjan pettynyt miesten osastojen vaatetarjontaan. Tietääkö joku muuten onko Bershka kokonaan poistumassa Tallinnasta? Se sataman läheinen pulju oli ainakin kokonaan myllätty tyhjäksi mikä oli kieltämättä pienoinen pettymys.

Koko päivän oli pilvistä ja silloin tällöin satoi mutta onneksi me molemmat osataan ajatella positiivisesti eikä se meitä häirinnyt alkuunkaan. Ei se sää valittamalla parane. ;) Mutta meillä oli siis oikein mukava päiväreissu, rentoa kiertelyä shoppailuineen ja toki käytiin myös Sadamarketissa vaikka ne myyjät mua aina onnistuvatkin ärsyttämään yli-innokkuudellaan. Sieltä jopa löysinkin jotain minkä ostin, pienen tinkimisen jälkeen tietysti heh.

Olen täällä jo useaan otteeseen kertonut rakkaudestani farkkuun ja kukkiin. Mulla oli ensimmäistä kertaa päällä aivan ihanat farkut Zarasta ja uusi päheä takki Hennesiltä. Erittäin rento asu kaupunkipäivää ajatellen. Eihän sitä perinteisiä suomituristeja Tallinnassa oltaisi ellei punaiset kenkäni olisivat kävelleet Superalkoon vielä ennen laivaan suuntaamista. Mutta sen pidemmittä puheitta, kurkataanpas tunnelmia sateiselta mutta erittäin rennolta äiti-poika-päivältä.


kengät Bershka / farkut Zara / t-paita ja takki H&M / laukku Mango Man
 
En viitsi tästä postauksesta mitään kilometripostausta väsätä joten heitän teille kysymyksen. Kiinnostaako teitä nähdä erillisessä postauksessa esiteltynä ostokseni vai jätänkö ne kokonaan esittelemättä?
 
Mä kyllä tykkään hirmuisesti käydä ulkomailla, vaikka vain Virosta olisi kyse. Tukholmaan olisi ihana päästä käymään, täytyykin pistää korvan taakse. ;) Palataan taas beibet!
 
 

8 kommenttia:

  1. Todellakin eritelty mitä ostit

    VastaaPoista
  2. Jooo ostoksia kehiiin ! :)

    VastaaPoista
  3. Farkkujen mitoitus liian kapea, kun polven kohta on 10cm liian alhaalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Polven kohta liian alhaalla? :D Kyllä noissa mun mielestä on kaikki ihan oikein, ehkä noita kulutuksia ei ole tarkoitettukaan polvien päälle. ;)

      Poista
  4. Jooo ostoksia kiitos! Ja apua miten ihanat farkut!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy postailla ostoksista, tyylikkäästi myöhässä.... :D

      Poista