23.12.2017

RAKKAUDESTA KOOHON

Nyt voin kuolla onnellisena. Jokainen joka mut tuntee tai on blogiani tarkemmin lukenut tietää rakkauteni Kaija Koota kohtaan. Valehtelematta jos jokaiselta mun ystävältä tai perheenjäseneltä ja jopa ehkä hyvän päivän tutulta kysyttäisiin kuka artisti on lähimpänä sydäntäni, vastaus olisi sama. Kokkolan Kaija. Pienenä poikana kuuntelin Kaijaa äitini kautta autossa vielä sen koommin kappaleiden sanomia ymmärtämättä. Hetki joka mulle on jäänyt elävänä mieleen on eräs konsertti missä Kaija oli yhtenä esiintyjistä. Pikku-Joni katseli haltioituneena "Antaa olla"-kappaleen esitystä ja siitä se liekki sitten syttyi, palaen aina tähän päivään asti eikä sammu milloinkaan.

Eilen aloitin jouluvapaani ja suuntasin äitini kanssa Mikael Agricolan kirkkoon Kaija Koon joulukonserttikiertueen viimeisimpään konserttiin. Mentiin paikalle hyvissä ajoin ja päästiin eturiviin tunnelmoimaan mielettömästä keikasta. Olen Kaijan nähnyt useasti mutta tämä kerta oli aivan erilainen. Upeita tulkintoja ihanista biiseistä ja kunnon joulufiilis nousi kattoon herkistä joulubiiseistä. Tai no, viimeistään siinä vaiheessa kun sain henkilökohtaisesti toivottaa lemppariartistilleni ihanaa joulua. Tapasin Kaijan konsertin jälkeen ja sain vihdoinkin kertoa hänelle kasvotusten kuinka kauan hänen musiikkinsa on ollut elämässäni läsnä.

Tämän naisen musiikin tahdissa olen (muun muassa) haaveillut rakkaudesta, fiilistellyt elämää, tullut ulos kaapista, tanssinut yömyöhään, kärsinyt ikävästä, kokenut unohtumattomia ilon hetkiä, saanut lohtua suruun, ollut lapsi, teini ja aikuistunut. Kaija Koo on ainoa artisti joka on ollut elämässäni läsnä niin kauan kuin muistan. Arvostan häntä suuresti artistina ja on kai sanomattakin selvää että rakastan musiikkia mitä hän tiimeinensä meille kuuntelijoille välittää.

Vitsailin että yhteiskuva Kaijan kanssa on yksi kohta "things to do before I die"-listallani ja nyt sen saa ruksittaa pois. Miten ihanaa, pääsin aloittamaan lempijuhlani lempiartistiani halaamalla. Arvatkaa mitä teen nyt? Laitan 108 biisiä sisältävän tarkoin laaditun Kaija Koo-spotifylistani soimaan ja kyllä - osaan ulkoa jokaikisen kappaleen.

Eräs ystäväni muistuttelee mua vielä tänäkin päivänä eräästä mun lentävästä lauseesta minkä lauoin hänelle kerran puhelimessa muutaman skumppalasin jälkeen. Se menee näin: KAIJA KOO ON IHANA. Mitäpä siihen enää lisäämään.

4 kommenttia: