1.1.2018

LIUKASTELEVA KUKKAPUSKA

Juhuu, täällä ollaan! Niin se vuosi jälleen vaihtui, oikein ihanaa uutta vuotta. :) Mietiskelin eilen saunoessani ennen illan juhlahulinoita mitä mun vuoteen oikein mahtuikaan. Oikein kelpo vuosi se 2017 oli, täytyy kyllä sanoa. Kokoan sellaisen vuoden kohokohdat postauksen mutta päällimmäisenä mulla on mielessä tietenkin paikkakunnan vaihto ja uusi asunto, ihana uusi työ ja mahtavat työkaverit, kesäinen mökkireissu ja Tukholman pridet. Paljon uutta ja ihanaa sisältyi vuoteeni, toki ne vanhat ihanat ystävät ja perhe ovat läsnä vuodesta toiseen. Viime vuonna oli helppo hymyillä, toivon että tästäkin vuodesta tulee mahtava. Pilke silmäkulmassa kohti uusia haasteita, eikös juu.

Blogi oli viimekin vuonna iso osa elämääni ja tulee olemaan ehdottomasti myös tänä vuonna. Ette te musta eroon pääse. ;) Muutama siisti postaus on teille luvassa mitä pikimmiten ja päästään kurkkimaan uutta asuntoani kun superkiireisestä joulukuusta on vihdoinkin selvitty.. Kannattaa siis pitää korvat höröllä, niitä sisustuspostauksia on hurjasti toivottu ja saamanne pitää!

Vuoden ensimmäinen postaus pitää sisällään viime vuoden viimeisen asukokonaisuuden mikä oli täynnä kukkaisloistoa. Näytin synkälle talvelle pitkää nenää ja piristin kaupunkikuvaa uudella kukkatakilla minkä ostin välipäivinä Zaran aleista. Kukkatennarit viuhuen liukastelin jäisiä teitä pitkin enkä muuten kaatunut kertaakaan, vaikka se lähellä olikin.


Kukkatennareilla liukastelun jälkeen heitin ylleni tummanpuhuvan juhla-asun jonka päätähti oli musta paljettibleiserini mikä keräsi mielettömästi kehuja yöelämässä. Vuosi vaihtui tanssiessa ja ilta oli oikein mukava. Suuret virtuaalihalaukset ihanille tytöille jotka tulivat moikkailemaan. Teitä lukijoita on aina niin ihana tavata ja mulle tulee aina niin hyvä mieli kun kuulen tarinoitanne. ♥

Nyt on tämä vuosi jysäytetty käyntiin myös blogin puolella. Pysykää matkassa mukana, kivoja juttuja tulossa pian. Vielä kertaalleen ihanaa uutta vuotta, olkoon se mitä mainioin. Palataan pian!

6 kommenttia: