28.3.2018

ARMEIJAPOJUN MUNA TANASSA

Juhuu, joko on munat tanassa ja pöheiköt kasvamassa? Sori, oli pakko heittää tähän alkuun väsähtänyt pääsiäisvitsi. Meikäläläisellä on. ;) Nimittäin maailman paras suklaamuna odottamassa syöntiään kaapin perukoilla ja rairuohot alkoivat pienen snäpissä räyhäämisen jälkeen kasvaa. Eli meitsillä on muna tanassa ja pöheikkö rehoittaa valtoimenaan. Itse rakastan fiilistellä juhlapyhiä pukeutumalla. Itsenäisyyspäivänä sinivalkoiseen, jouluna punaiseen ja niin edelleen. Jokaisen pääsiäisen lähestyessä saan hyvän tekosyyn kiskoa kaapista niitä värikkäitä vaatteita esiin. Lähinnä siis keltaista ja vihreää, toki myös mikä tahansa pajunkissojen höyhenien väreistä kelpaa. Kieltämättä tämä pääsiäinen osui tänä vuonna hyvään saumaan, juuri kun muutama postaus takaperin valittelin kokemastani järkytyksestä pyykeissäni..

Olen tällä viikolla viipottanut töissä päälläni pinkkiä, vaaleansinistä ja keltaista. Tämän postauksen asukokonaisuudessa olen vielä hieman hillitympi keltaisine neuleineni mutta odottakaapa kun näette mitä olen perjantain varalle suunnitellut. Silloin ei kukaan pysty katsomaan minua kohti sokaistumatta. :D

kengät ja takki H&M / housut Bershka / neule Weekday /
aurinkolasit Primark / laukku Jimmy Choo for H&M

Miten tämä aika rientääkin niin nopeasti? Syytän kellojen siirtelyä. Ajan kulumisesta tulikin mieleeni, nyt on tasan viikko aikaa äänestää Blog Awardsien äänestyksessä ja meikäläinenhän on ehdolla "Tulokas"-kategoriassa. Sydämeni tuntee suurta lämpöä jokaista äänestäjää kohtaan. Jos et ole vielä käynyt ja voisit minulle äänesi suoda, alla olevaa kuvaa klikkaamalla pääset äänestämään. Valitse vain "tulokas"-kategoria ja klikkaa meitsin kuvasta "äänestä". Ei sen kummempaa vaivaa tarvitse nähdä. Suuri kiitos ja virtuaalihali jokaiselle. 


2 kommenttia:

  1. Uu, ihana keltainen neule! Kevättä rinnoissa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, se on aivan ihana! Ja totisesti kevätfiilikset alkaa jo olla. ;)

      Poista