16.5.2018

ANTTI TUISKU INSPIROI ASUNI

Että mitähän piippiä, nyt on jo keskiviikko. Olen edelleen sitä mieltä että oikein itkettää kuinka lapsena toivoi että aika rientäisi kovaa kyytiä eteenpäin mutta aikuisena toivoo ettei se juoksisi niin kovaa ettei perässä pysy. Täällä ollaan, takana kauan odottamani Euroviisu-viikko. Multa snäpissä muutama kyseli mielipidettäni Portugalin viisuista ja kyllähän mun nyt pitää todellisena viisufanina oma analyysini antaa. ;) Olin jo kauan aikaa popittanut viisubiisejä, selvittelen niitä aina pitkin kevättä ja valitsen suosikkini hyvissä ajoin. Soin voittajalle pokaalin ja itse asiassa äänestin sekä Israelia että Australiaa. Jälkimmäinen oli ehdoton suosikkini Saaran lisäksi.

Yksi asia mistä en viisuissa pidä yhtään on ne niin sanotut asiantuntijoita sisältävät raadit. Ja pah, Saara ei todellakaan ansainnut niin huonoa sijoitusta mutta hei, Saara vei meidät finaaliin monen vuoden jälkeen. ;) Ja pirun hyvällä biisillä vielä, tänä vuonna ei hävettänyt myöntää olla suomalainen viisuja ajatellen. Elin unelmaani pari vuotta takaperin kun pääsin seuraamaan viisuja Tukholmaan paikan päälle ja se on yksi parhaista kokemuksistani. Mulla on hirveä hinku päästä jonain vuonna taas yleisöön bailaamaan, katsotaan milloin sen päätän toteuttaa.. ;)

Euroviisuista toiseen musiikilliseen tapahtumaan, nimittäin Antti Tuiskun ensimmäiseen areenakeikkaan mitä olin katselemassa siskoni kanssa parisen viikkoa sitten. Täytyy sanoa että niin mä kuulkaa imen inspiraatiota pukeutumiseeni oikeastaan kaikkialta. Kuten otsikko sen kertoo, Ana Tude inspiroi tämän kesän ensimmäisen asukokonaisuuden. Mieleni syövereihin piirtyi Antin Adidaksen esiintymisasu joka oli puoliksi keltainen ja puoliksi punainen. Mulla ei ikävä kyllä ole Adidasta sponssaamassa mulle uniikkeja asuja tai vaatteita joten pyristelin menemään ihan oman vaatekaappini voimin.

Heitin niskaan kirkkaankeltaisen Pharrel Williamsin Addulle suunnitteleman verkkatakin. Välihuomio: jopas tämä postaus nyt vilisee musiikkia ja artisteja. :D Jalkoihin kiskaisin punaiset collegeshortsit ja näin punakeltainen lookkini oli valmis ulkoilutettavaksi. Kurkatkaapa mitä meitsiltä löyty jaloista.. Niin siis sen kalkkilaivan kapteenin olemattoman rusketuksen lisäksi. Jep, ihka oikeat Ana Tude-sukat! #fangirl

kengät, shortsit ja t-paita H&M / sukat Antti Tuisku /
svetari Pharrel Williams for Adidas / aurinkolasit Ray Ban

Olen tosiaan ollut nämä kaikki ihanat lämpimät päivät töissä. Noh, voihan sitä shortseja sisälläkin käyttää ja tauolla syödä niin nopeasti että ehtii ulos istuskelemaan aurinkolasit päässä edes hetkeksi. :D Pitäkää peukkuja sään puolesta sillä huomisen työpäivän jälkeen mulla alkaa neljän päivän vapaat ja purskahdan itkuun jos koko sen ajan on typerä sää. Palataan kuulkaa pian, nautitaan nyt kesästä ennen kuin taivaalta alkaa sataa räntää..

2 kommenttia:

  1. Sää rokkaat kyllä asun kun asun! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurkiitos, paras kehu mitä voi muotibloggaaja saada :D

      Poista