31.7.2018

SORI TYTÖT, BANAANI VEI

No mutta oikein helteistä päivää täältä Pohjois-Suomesta! En voisi olla enemmän innoissani näistä helteistä, sattui kerrankin meikäläisen kesälomalle oikein ihanat säät. Onhan tuolla ulkona kuuma mutta mä en valita. Pikemminkin pulahdan jokeen vilvoittelemaan kun siltä tuntuu tai nappaan jääkylmän huurteisen vaikka keskellä päivää jos siltä tuntuu, ihan vaan koska mä voin. Olen ollut kyllä niin lomalla ja onnistunut kunniakkaasti siinä kuuluisassa rentoutumisen jalossa taidossa.

Kiskaisin kuulkaa upouudet bansku-uimashortsit jalkoihin ja heitin päälle hihattoman joka on tällaiselle banaanirantahomolle omiaan, sori vaan tytöt. :D Juuri ennen lomalle lähtöä hankitut Pepsi-sandaalit ovat omiaan rantsulla tallusteluun. Ja kyllähän mä arskat nassulle tarvitsen, omaan loistokkuuteeni yhdistettynä tuo auringon loiste niitä vaatii. ;)

Niin ja siis sanoinko jo että tämä hiekkarantsu on meidän ikioma mökkirantamme? Ei ristin sielua mailla eikä halmeilla, ei tarvitse ruuhkaisilla sinileväisillä rannoilla tungeksia. Kyllä näissä maisemissa kelpaa pulikoida ja nauttia elämästä. Nyt poistun takavasemmalle kohti virtaavaa jokea lilluttelemaan jalkojani kimaltavaan veteen. Palataan asiaan taas pian kunhan rantsuiluiltani ehdin. ;)

Nautihan kesästä, niin minäkin teen! 

24.7.2018

ONKO MULLA NYT AINA HAUSKEMPAA?

Juhuu, terveisiä Pohjois-Suomesta! Täällä ollaan, meitsillä alkoi lauantaina kesäloma. Ryntäsin aamulla lentokentälle, hyppäsin koneeseen ja liitelin Kuusamoon. Mutsi ja faija tuli mua vastaan kentälle mistä huristeltiin mökkiparatiisiimme ja täällä vietän rentoutuen seuraavat kolme viikkoa. Voin sanoa että tämä loma tulee kyllä niin tarpeeseen enkä voisi kuvitellakaan viettäväni sitä missään muualla kuin mökillämme. Kalastelua, luontoa, retkiä, saunomista, pulikointia.. Ihanaa, saa tehdä juuri sitä mitä huvittaa eikä tarvitse stressata mistään. Yritän parhaani mukaan rentoutua vaikka mielessä onkin vielä vahvasti edellisessä postauksessa ilmoille heittämäni huolet.

Niin ja juuri ennen lomalle lähtöä käväisin parturissa ja loihdittiin mulle kunnon kesätukka. Pitkästä aikaa vaaleampaa, jos nyt totta puhutaan niin en itsekään muista koska mulla viimeksi olisi ollut näin vaalea tukka. Vaihtelu virkistää. ;) Olen hiusteni suhteen sellainen tuuliviiri ettei koskaan voi olla varma mitä on tulossa. Kesäloma nyt ainakin mennään vaalealla reuhkalla. Katsotaan mitä keksin seuraavaksi. ;)

kengät, shortsit, t-paita ja aurinkolasit H&M / kauluspaita Punaisen Ristin Kontti / laukku Ted Baker

Mua snäpissä seuraavat ovat varmasti huomanneet että olen pari viime päivää kalastellut menemään ja nauttinut helteisistä aurinkoisista säistä. Sinne päivittelen lomalla eniten joten halutessaan kannattaa heittää tuttu ja turvallinen nimimerkki sopojoni seurattavien joukkoon. Nyt lähden saunomaan ja uimaan. Ihanaa. Palaan asiaan tottakai täälläkin. ;) Se on moro!

16.7.2018

ELÄMÄSTÄ

Viime aikoina oon alkanut miettimään, onko kaikki hyvä sittenkään itsestäänselvää. Näin pohtii Kaija Koo laulussaan Mitä jäljelle jää jota olen kuunnellut paljon viime aikoina. Kävin viimeksi eilen sairaalassa. Se on jotenkin todella epämiellyttävä tunne kun kävelee sairaalan käytäviä. Ne tyhjät liikuteltavat sairaalasängyt ja huoneet joiden takana tietää olevan ihmisiä joilla kaikki ei ole hyvin. Ja etenkin se että tietää yhdessä huoneessa olevan ihmisen joka on itselle todella läheinen. Tunne jota ei ikinä haluaisi tuntea, suuri huoli sydämessä.



Rehellisesti sanottuna, eilen päättynyt viikko on ollut aivan kauhea. Maanantaina töissä tauolla eväitä syödessäni sain juuri sen puhelun mitä ei kukaan haluaisi saada. Ihminen josta välitän mielettömän paljon on kiidätetty sairaalaan. Tuhat kysymystä ja paniikki valtaa mielen. Yritä siinä sitten tehdä töitä. Joka hetki mietit mitä tapahtuu ja toivot parasta. Saat välillä tietoja siitä mitä tapahtuu ja mikä on tilanne. Yhtäkkiä kaikki muu tuntuu mitättömältä. Päälle vielä ylitsepääsemättömältä tuntuva työvuorojen sumpliminen että pääsen edes vierailemaan sairaalaan.



Viime aikoina olen pohtinut paljon sitäkin että onko itsekästä pohtia mitä minulle itselleni tapahtuu jos joku läheisistäni kuolee? Miten pystyn viettämään joulun tyhjä paikka ruokapöydässä? Kuinka tulen siihen reagoimaan ja miten siitä selviän? Olen nimittäin saanut elää tähänastisen kaksikymmentäkuusi ja puolivuotisen elämäni vaaleanpunaisessa hattarapilvessä menettämättä ketään läheistäni. Olen siitä todella kiitollinen mutta mitä kauemmin aikaa kuluu, tiedostan sen että se läheisen kuolema on väistämätöntä. Ja kamalinta siinä on se että se voi tapahtua huomenna, kuukauden tai viiden vuoden kuluttua. Aivan yhtäkkiä. Tämä elämä on kovin arvaamatonta ja välillä juuri sen arvaamattomuuden takia omassa mielessäni pelottavaakin. Kyllä, myönnetään - mietin välillä ehkä liiankin syvällisiä asioita.



Älkää nyt silti kuitenkaan kuvitelko että jokaisena päivänä olisin onneton ja pohtisin kuolemaa, saati sitten pelkäisin alati menettäväni läheiseni. Tällaisissa tilanteissa sellaiset ajatukset väistämättä valtaavat mielen. Kyllä mä paljon elämää mietiskelen ja olen tullut jälleen siihen lopputulokseen että niistä hetkistä kun täällä talsii tulee nauttia ja pyrkiä olemaan valittamatta tyhjänpäiväisistä asioista. Arvostaa pieniäkin asioita. Se pieni kahvihetki läheisen kanssa joka sillä hetkellä tuntuu maailman arkisimmalta asialta voi pian olla maailman tärkein hetki. Se että ostaa vahingossa kaupasta puoliarkkista talouspaperia ei ole katastrofi, vaikka se kotona hetken ärsyttääkin.



Eilisellä sairaalavisiitillä tuli hyviä uutisia, vointi oli paljon parempi ja tänään sain erittäin ihanan puhelun - kotiuttaminen ei ole enää vain haave vaan toteutui tänään. Tällä hetkellä kaikki on hyvin ja toivon totisesti että näin jatkuisi vielä pitkään. Mutta koska kyse on elämästä, ikinä ei voi tietää. Täytyy vain yrittää arvostaa jokaista hetkeä, etenkin läheisien ihmisten rinnalla.

Kuten tapoihini kuuluun, on loppuun huudahdettava "TÄÄLLÄ OLLAAN!" Takana viikko höystettynä "muutamalla" huolestumisella ja panikoimisella mutta onneksi kaiken sen kruunasi ilon kyyneleet.

Tänään täysillä aion elää, sinun kanssasi kuin viimeistä päivää. Tämäkin on lainaus alussa mainitsemastani kappaleesta. Niin todellakin aion tehdä. Mitä yritän tällä tekstillä ilmoille heittää, on elämän arvaamattomuus ja se ettei mitään pidä ottaa itsestäänselvyytenä. Äitiäni lainaten, elämä on ihanaa kun sen oikein oivaltaa. Ei muuta kuin oivaltamaan!

2.7.2018

HELSINKI PRIDE 2018 w/ WELLA

Juhuu, täällä ollaan! Mikä ihana viikonloppu takana ja tietenkin viittaan yhteen jokaisen kesäni kohokohdista eli Pride-viikon huipentumaan. Muistattekin ehkä että voitin viime vuonna Wellan järjestämän insta-kilpailun kuvallani ja pääsin heidän kanssaan juhlimaan Tukholman prideja. Voitteko kuvitella kuinka suuri hymy kasvoilleni nousi kun sain tietää että pääsen juhlimaan heidän kanssaan myös Helsinkiin? Wella oli tänä vuonna ensimmäistä kertaa Helsinki Prideilla yhtenä yhteistyökumppaneista ja siitähän mä olin innoissani! Saimme ystäväni Ninan kanssa kunnian hypätä Wellan rekkaan missä hyvän musiikin tahdissa bailattiin ja heiluteltiin sateenkaarilippuja. Wella tarjosi meitsille jälleen oikein mojovat kyydit missä ei kerrassaan ollut mitään valittamista. ;)

Niin ja tietenkin kaiken juhlahumun keskellä meikäläinen säihkyi menemään. ;) Olin varautunut lauantaiseen kulkueeseen jo hyvissä ajoin kun tilasin netistä itselleni sateenkaaren väreissä loistavaa paljettikangasta. Kun se saapui, suuntasin mummilleni joka hoviompelijananikin tunnetaan. Hän loihti minulle upean liivin ja siihen matchaavat shortsit. Voi kuulkaa, kyllä meikäläinen säihkyi kun pride-hulinoissa talsi ja viiletti pitkin katuja. Sain aivan ihania kommentteja ja pääsin melkoisen monen turistin lomakuviin. :D

Mitä sitä muuta sateenkaaren väreissä hohtaviin paljettiliiviin ja -shortseihin yhdistämään kuin kultaiset kengät, värikkään t-paidan, sateenkaarisukat, sateenkaarisangoilla varustetut aurinkolasit, sateenkaaren värisen hikinauhan ja sateenkaarikangaskassin. Niin ja tietenkin hiuksiin ruiskuttelin aimo annoksen glitteriä, se ei välttämättä kuvissa niin hyvin näy mutta tietäkääkin että myös hiuspehkoni kimalteli auringossa. Eräs nainen käveli vastaan ja huudahti "SATEENKAARIMIES!" Oikein osuva kuvaus, tänäkin vuonna. ;)





Päivä alkoi ensin Wellan kanssa kulkueessa bailaten ja sen jälkeen kierreltiin Kaivarissa järjestetyssä puistojuhlassa. Nähtiin kavereita ja tuttuja, pidettiin hauskaa. Kuten jo lauantaina kirjoittelin instapäivityksessäni, mulla ei ole aina ollut helppoa ja sen takia sateenkaarilippu liehuen viiletän kulkueessa menemään. Musta oli todella ihanaa että tänä vuonna kävijämäärä oli ennätys ja että niin moni ihminen on mukana hyvän asian puolesta. Maailma ei ole täydellinen ennen kuin jokainen ihminen on tasavertainen.

Kamalaa, joudunko mä oikeasti odottamaan vuoden seuraavaa pridekulkuetta. Parempi siis alkaa suunnitella asua. ;) Hyvien muistojen voimalla sitä jaksaa odottaa, kiitos tuhannesti vielä Wellan suuntaan. :)

Hyväksytään, rakastetaan ja annetaan kaikkien kukkien kukkia.