2.7.2018

HELSINKI PRIDE 2018 w/ WELLA

Juhuu, täällä ollaan! Mikä ihana viikonloppu takana ja tietenkin viittaan yhteen jokaisen kesäni kohokohdista eli Pride-viikon huipentumaan. Muistattekin ehkä että voitin viime vuonna Wellan järjestämän insta-kilpailun kuvallani ja pääsin heidän kanssaan juhlimaan Tukholman prideja. Voitteko kuvitella kuinka suuri hymy kasvoilleni nousi kun sain tietää että pääsen juhlimaan heidän kanssaan myös Helsinkiin? Wella oli tänä vuonna ensimmäistä kertaa Helsinki Prideilla yhtenä yhteistyökumppaneista ja siitähän mä olin innoissani! Saimme ystäväni Ninan kanssa kunnian hypätä Wellan rekkaan missä hyvän musiikin tahdissa bailattiin ja heiluteltiin sateenkaarilippuja. Wella tarjosi meitsille jälleen oikein mojovat kyydit missä ei kerrassaan ollut mitään valittamista. ;)

Niin ja tietenkin kaiken juhlahumun keskellä meikäläinen säihkyi menemään. ;) Olin varautunut lauantaiseen kulkueeseen jo hyvissä ajoin kun tilasin netistä itselleni sateenkaaren väreissä loistavaa paljettikangasta. Kun se saapui, suuntasin mummilleni joka hoviompelijananikin tunnetaan. Hän loihti minulle upean liivin ja siihen matchaavat shortsit. Voi kuulkaa, kyllä meikäläinen säihkyi kun pride-hulinoissa talsi ja viiletti pitkin katuja. Sain aivan ihania kommentteja ja pääsin melkoisen monen turistin lomakuviin. :D

Mitä sitä muuta sateenkaaren väreissä hohtaviin paljettiliiviin ja -shortseihin yhdistämään kuin kultaiset kengät, värikkään t-paidan, sateenkaarisukat, sateenkaarisangoilla varustetut aurinkolasit, sateenkaaren värisen hikinauhan ja sateenkaarikangaskassin. Niin ja tietenkin hiuksiin ruiskuttelin aimo annoksen glitteriä, se ei välttämättä kuvissa niin hyvin näy mutta tietäkääkin että myös hiuspehkoni kimalteli auringossa. Eräs nainen käveli vastaan ja huudahti "SATEENKAARIMIES!" Oikein osuva kuvaus, tänäkin vuonna. ;)





Päivä alkoi ensin Wellan kanssa kulkueessa bailaten ja sen jälkeen kierreltiin Kaivarissa järjestetyssä puistojuhlassa. Nähtiin kavereita ja tuttuja, pidettiin hauskaa. Kuten jo lauantaina kirjoittelin instapäivityksessäni, mulla ei ole aina ollut helppoa ja sen takia sateenkaarilippu liehuen viiletän kulkueessa menemään. Musta oli todella ihanaa että tänä vuonna kävijämäärä oli ennätys ja että niin moni ihminen on mukana hyvän asian puolesta. Maailma ei ole täydellinen ennen kuin jokainen ihminen on tasavertainen.

Kamalaa, joudunko mä oikeasti odottamaan vuoden seuraavaa pridekulkuetta. Parempi siis alkaa suunnitella asua. ;) Hyvien muistojen voimalla sitä jaksaa odottaa, kiitos tuhannesti vielä Wellan suuntaan. :)

Hyväksytään, rakastetaan ja annetaan kaikkien kukkien kukkia. 

10 kommenttia:

  1. herranjestas miten SIISTI asu! oot niin cool :D

    VastaaPoista
  2. On kyl tajuttoman cool! Komea Sinä ja törkeän upea asu sun päällä, huh ja vau!Kuvista välittyy tosi hyvä fiilis :-)
    -ANN

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ann! :) Ihanasti sanottu ja kiva kuulla että fiilis välittyy - hyvä se todellakin oli! <3

      Poista
  3. Mieletön pride asu sinulla! Super!

    VastaaPoista
  4. Apua mikä ihana diskopamaus! :D Ps. Mistä on Ninan hame?? Oon ettiny ton tyyppistä about kolme vuotta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, kiitos - diskopamaus todellakin kuvastaa meikäläistä :D En itse asiassa tiedä, ainoastaan tiedossani on se että vanha taitaa olla.. Toi on niin ärsyttävää kun jotain etsii eikä MISTÄÄN löydä...

      Poista
  5. Onnittelut etenkin isoäidillesi, joka lienee todellinen neulomistaituri. Myös asun kantajalle onnittelut, sillä asu on mahtava ja todella upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Oscari! :) Isoäitini ilahtui kun kerroin kommentistasi hänelle.

      Poista