31.10.2018

JOKU KÄVI KOTONANI KUN NUKUIN

Tiputin maanantaina koristepöytäni lasin jalkapöydälleni minkä takia olin eilisen ja tämän päivän saikulla lepuuttelemassa jalkaani. Onneksi mitään sen vakavampaa ei sattunut vaikka lääkärikin sanoi että moisessa rytäkässä olisi voinut helposti murtua luitakin. Viikkasin eilisen aikana kaikki housuni uudelleen pinoihin ja järjestelin (jalkaani varoen) olohuoneessani sijaitsevaa vaatekaappia uuteen järjestykseen.

Heräsin tänä aamuna todella outoon tunteeseen. Illalla sulkemani makuuhuoneen vaatekaapin ovi oli raollaan, yksi pino oli kaatunut ja huomasin Kenzon ja H&M:n malliston housujen olevan kadoksissa... Hitaasti raotin makuuhuoneen ovea, astuin olohuoneeseen ja kohtasin mitä oudoimman näyn. Juuri järjestellyn avonaisen vaatekaapin rekeillä oli tyhjiä henkareita. Puuttui musta kauluspaita ja siniruskea-ruudullinen bleiseri sekä ruskea rusetti. Sinimusta pallohuivi sekä kaksi laukkuun kiinnitettävää karvareuhkaa olivat myös kadonneet omille teilleen. Mielessäni oli kaksi ajatusta. Miksi juuri nämä vaatteet ja asusteet? Kuka hemmetti nämä edes haluaisi yhdistää asuksi?

Keittiössä oli myös kaappi sepposen selällään. Ryntäsin katsastamaan tilanteen ja järkytyin. Kultainen teepannu sekä kuppi alustoineen olivat viety. Olin tässä vaiheessa jo todella paniikissa puhelin kourassani valmiina hälyttämään apua kunnes huomasin myös järjestelmäkamerani vaihtaneen paikkaansa. Ette usko minkä näyn kohtasin kun aloin selailemaan muistikortille tallentuneita kuvia. Vanha ystävämme on palannut...

Selkäpiitä karmii. Ei Hullulla Hatuntekijällä viime kohtaamisellamme verta ollut suupielissä... Vaikka kameran hän palauttikin, haluaisin kyllä kovasti myös vaatteeni takaisin. Kertokaa jos keksitte keinon saada tähän vanhaan kuomaan yhteys. Itse ajattelin keittää teetä termospulloon ja lähteä metsään samoilemaan. Eiköhän se Hatuntekijän huomion kiinnitä kun rääkyy täyttä häkää "TEEKUTSUT!".

Hauskaa Halloweenia! ;)

28.10.2018

SOITELKAA, SPORTTISET MIEHET

Syksyisen kenkämuodin lähettiläs täällä taasen hei! Sarjassamme neljäs Eccon kanssa kaupallisessa yhteistyössä toteutettu postaus pamahtaa nyt ilmoille. Kuten aikaisemmissa osissa olen kertonut, Ecco valehtelematta pelasti meikäläisen syksyn ihanilla kengillään. Sain valita itselleni kolmet kengät ja repun. Nilkkureiden ja repun rinnalle päätin valita tennarit. Lukaisin juuri kenkien kuvauksen nettikaupassa ja kyllä, allekirjoitan jälleen kaiken. Nämä tennarit tarjoavat "sporttista käytännöllisyyttä urbaanista tyylistä tinkimättä" ja ovat supermukavat jaloissa. Aion ehdottomasti käyttää näitä töissä, niin hyvä on näillä talsia menemään. Niin ja tietenkin yhdistellä rennompiin asukokonaisuuksiin. ;)

Kun lähdin stailaamaan asua näiden kenkien inspiroimana halusin luoda kokonaisuudesta juuri sellaisen rennon sporttisen. Sporttisiin asukokonaisuuksiin törmää tänä päivänä alituiseen, pitihän minunkin tämän kampanjan tiimoilta kantaa korteni kekoon. Ja kuulkaa, juuri tällaiseen sporttiseen tyyliin nämä tennarit sopivat täydellisesti!

kengät ECCO SCINAPSE

Psst! Eccon valikoimasta löytyy myös naisten malli tätä ihanaa tennaria!

Mainitsinkin viimeksi että myöhemmin on luvassa lukijan heittämä stailaushaaste, muun muassa se luvassa ensi viikolla. Saattaapa hyvin olla myös että hyytävissä tunnelmissa heilutaan, tiedätte kyllä mikä juhla lähestyy.. ;) Oikein mukavaa alkavaa viikkoa sinulle! 


19.10.2018

SELÄSSÄ RAKKAUSPAKKAUS

"Mitä onkaan luvassa? Voin paljastaa ettei sillä kertaa kyse olekaan kengistä." Kolmas postaus joka on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Eccon kanssa pamahtaa ilmoille N-Y-T! Syksyisen kenkämuodin lähettiläänä sain valita itselleni kolmet kengät ja laukun. Kyllä, Eccon mallistosta löytyy laukkuja niin naisille kuin miehillekin. Itse tutustuin tarkemmin miesten mallistoon mutta silmäilin kyllä haltioituneena myös naisten suloisia pieniä reppuja ja tyylikkäitä laukkuja. Miesten valikoimassa oli musta laukku sekä mustaharmaa reppu joiden välillä puntaroin ikuisuuden. Pohdinnan jälkeen totesin laukun olevan liian varma valinta minulle jolta laukkuja löytyy jo entuudestaan monia. Valitsin siis itselleni aivan ihanan mustaharmaan repun, eikä valinta todellakaan kaduta!

Olen kulkenut tämä reppu selässäni kuin innokas koulupoika konsanaan. Vaadin käyttämältäni repulta tiettyjä ominaisuuksia jotka tämä reppu raksittaa yksitellen tsekatuiksi. Löytyy vetoketjullinen etutasku, avaimenperähihna ja sisäpuolelta sekä vetoketju- että sujautustasku. Tietenkin myös olkahihnoja voi säätää juuri itselle sopivaan mittaan. Ei tavarat sinkoile siellä täällä ja kaikki mitä tarvitsen mukanani päivän menoissa mahtuu reppuun.

Reppu on myös todella tyylikäs superhienoine yksityiskohtineen. Pidän todella paljon siitä että repun viimeistely saa sen näyttämään kulutetulta ja rajulta. Kun lähdin stailaamaan asukokonaisuutta repun ympärille, hain heti sellaista raffia katutyyli-vibaa. Musta ja harmaan eri sävyt eivät voi mennä pieleen. Repun lisäksi kokonaisuuden viimeistelivät jykevät mustat nilkkurit jotka esittelin viimeisimmässä osassa tätä kampanjaa. Nyt on tullut aika ihastella ihanaa reppua!

reppu ECCO PALLE

Vinkkivitosena sinne päin että tämä kyseinen reppu on Eccon nettisivujen mid season salessa 40% alennuksessa 31.10.2018 asti! Mikäli kaipaat uutta käytännöllistä ja tyylikästä reppua, suosittelen. Haloo, en kai mä nyt itselleni olisi reppua valinnut joka ei noita kriteereitä täyttäisi. ;)

Kuten aiemmin nähdyt kengät, tämä reppukin tulee taatusti pelastamaan monta syksyistä asua. Ensi viikolla luvassa kengät mitä ette ole vielä nähneet ollenkaan ja myöhemmin lukijan heittämä stailaushaaste. Jännittävää, pysykää kuulolla ihanaiset! 

18.10.2018

MITÄ EILEN TAPAHTU?!

Juhuu! Tulin heittämään moikkulit ennen iltavuoroa. Moikkulit, mikä mua vaivaa... Moikkulimoi vaan itse kullekin. Olin eilenkin iltavuorossa enkä tiedä mitä sitä ennen tapahtui. Tarkalleen ottaen silloin kun laittauduin hyvissä ajoin valmiiksi kotosalla. Kuinka moni voi samaistua siihen että mikäli töissä saa käyttää omia vaatteita, valitsee hävyttömän usein yllensä mustaa? Voi kuulkaa, ne mustat vaatteet ovat meikäläisen pahin vastustaja jotka aina ennen työpäivää anelevat minua pukemaan heidät ylleen. Nyt voitte vihdoinkin soittaa ne valkotakkiset hakemaan mut huostaansa, puhun näemmä jo vaatteista samoin kuin ihmisistä. Tähän pisteeseen on tultu.

Takaisin asiaan, ennen kuin ne kuumat hoitsut kolkuttelevat ovella. Kun olin eilen valmis, katsoin itseäni peilistä ja mietin monttu auki että onpas hauskaa - kerrankin asukokonaisuus töihin ei ole täysin tummanpuhuva. Koska mulla oli vielä aikaa ennen työvuoron alkua, pirautin hovikuvaajalleni joka rynni räpsimään meikäläisestä muutamat kuvat. Eihän nyt tällaista ihmettä voinut jättää ikuistamatta, heh.

Kuten aikaisemmin hehkutin, olen nyt hiljalleen ottanut käyttöön muun muassa ihania talvitakkejani joista ensimmäistä kertaa tänä syksynä näyttämölle pääsi sininen yksilö joka on täydellinen kirppislöytö vuosien takaa. Rakastan sähkönsinistä ja tämä takkihan oli nilkkoihin asti mutta hoviompelijani lyhensi sen. Kuulostanpa mä kuninkaalliselta, on hovikuvaajaa ja -ompelijaa. Takin värimaailma huusi jalkoihini siihen matchaavia tennareita. Kiskaisin laukkuhyllyltäni tummansinisen salkun ja vetäisin ylleni "paikatut" farkut. Smurffina mentiin.

kengät Zara / farkut Cheap Monday / t-paita H&M /
pitkähihainen Weekday / takki UFF / laukku Topman

Nyt heitän lounaan lautaselle ja asetan sen kultaisena hohtavan paljettipöytäliinani päälle. Sen jälkeen vaihdan yökkärin töihin kelpaavaan asukokonaisuuteen joka toivottavasti tänäänkin hohtaa jossain muussa värissä kuin täysin mustassa. ;)

12.10.2018

KENKÄPORNOO

Oih, mä olen niin iloinen pääsystäni mukaan tähän kamppikseen! Vuorossa toinen postaus joka on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Eccon kanssa. Kerroinkin ensimmäisessä osassa että meikäläinen on yksi onnellisista joka valittiin mukaan tämän syksyn kenkämuodin lähettilääksi. Edellisellä kerralla ihasteltiin ruskeita mokkanahkaisia nilkkureita, nyt on aika haukkoa henkeä mustien ihanuuksien äärellä. Toinen kenkäpari minkä sain itselleni valita on klassista tyylikkyyttä huokuvat Chelsea-saappaat. Ne on suunniteltu miehelle joka arvostaa perinteistä tyylikkyyttä mutta haluaa jalkineeseensa nykyaikaista mukavuutta ja tukea. Oi kyllä, allekirjoitan joka sanan.

Parasta näissä nilkkureissa on se että ne käyvät niin värinsä kuin mallinsa puolesta yhdistettäväksi oikeastaan mihin vain. Voisin hyvin kuvitella yhdistäväni ne klassiseen hillittyyn lookkiin ja jopa käyttäväni niitä osana juhla-asua. Tai kuten meikäläisen lemppareihin kuuluu, hieman revittelevämmässä asukokonaisuudessa. Stailasin kenkien ympärille mustavalkoisen kokonaisuuden. Värien puolesta hillitympi yhdistelmä mutta valkoiset revityt farkut ja musta pörröinen takki huokuvat katutyyli-viboja. Nämäkin kengät ovat olleet ahkerassa käytössä enkä voi muuta sanoa kuin että jalat tykkää ja meikäläisen muotisilmä etenkin. Jos kengät saavat mun muotisilmän kovaksi, kyseessä on erinomainen merkki! ;)


Vetelin viime talven aivan karseissa mustissa kalosseissa mutta tänä talvena sitä ongelmaa en joudu kohtaamaan. Ihan parasta että näillä nilkkureilla pärjään säässä kuin säässä. Voin kyllä sanoa että Ecco pelasti meikäläisen syksyn ja näiden kenkien myötä myös talven. Suosittelen lämpimästi.

Ah, en kerrassaan malta odottaa että pääsen esittelemään teille yhden toisen ihanuuden.. Mitä onkaan luvassa? Sitä kannattaa odottaa ja voin paljastaa ettei sillä kertaa kyse olekaan kengistä. ;)

11.10.2018

OLEN SUHTEESSA

Kyllä, luitte aivan oikein. Enkä missään tavallisessa suhteessa vaan viha-rakkaus-suhteessa. Niin kenen kanssa? Ehei, enhän minä nyt ihmisestä puhu. Mitä te oikein kuvittelette, että tällainen luuseri ikisinkkuko olisi jonkun löytänyt? :D Vuoden vitsi. Tässä suhteessa viittaan väriin, tarkemmin määriteltynä oranssiin. Jos nyt ihan suoraan sanotaan, en pidä oranssista sitten lainkaan. Tai no, suurimman osan ajasta en pidä ja harvoina päivinä pidän. Jonkin verran. Etenkin syksyisin.

Olisitte nähneet mun ilmeen kun parturini ehdotti mulle joskus että värjättäisiin mun hiukset oransseiksi... No eihän hän olisi voinut sitä tietää etten kyseistä väriä sietäisi hiuksissani enkä erityisemmin vaatteissakaan. No mistäköhän se sitten johtuu että mulla on oransseja vaatteita ja laukku? Varmaan jonkinlainen mielenhäiriö ollut valtoimenaan kun olen ne ostanut. En tiedä mikä siinä on että oranssi lukeutuu niihin harvoihin väreihin mistä en erityisemmin pidä. Pääsiäisenä oranssit housut ovat omiaan teemaan sopiviin asuihin ja syksyllä ne sointuvat kivasti ympärillä komeilevaan ruskaan. Katselen tälläkin hetkellä näitä asukuvia enkä oikein osaa päättää että pidänkö mä oranssista vaiko en. Siis on mulla kerta kaikkiaan maailmanluokan ongelmat..

kengät, housut, paita ja takki H&M / laukku Gina Tricot

Oh my, meinasin tänään tukehtua keksiin kun kesken tee- ja kahvihetkemme huomasin että alle kuukauden päästä julkaistavan H&M:n ja Moschinon malliston vaatteista on julkaistu kuvia... Olen aina rakastanut näitä huippusuunnittelijoiden kanssa toteutettavia yhteistöitä. Tämä mallisto iskee meikäläiseen ja kovaa. Saattaa olla että kaikista mallistoista tämä on lempparini. Jeremy Scott sanoi haastattelussa seuraavaa. "Tiesin heti, että en halunnut malliston olevan vain street, vaan street street street. En halunnut vain blingiä, vaan bling bling bling bling blingiä. Halusin yhdistää vaikutteita huippumuodista ja katumuodista, halusin pop-kulttuuria, glamouria ja huumoria."

kuvat täältä, mistä näkee myös lisää mallistosta


Siis..... Mä kuolen, jos mä jään ilman tota kultaista takkia niin en vastaa seurauksista...……. Kyllä, olen jo hyvissä ajoin toivonut kyseisen malliston julkaisuajankohdaksi iltavuoroa ja olen valmis rynnäkköön. Alan hiomaan sotasuunnitelmia! Palaan huomenna täällä blogin puolella, pysykää kuulolla. :)


7.10.2018

OLEN KENKÄLÄHETTILÄS

Nyt on aika täräyttää ilmoille meikäläisen syksyn piristävät uutiset! Tämä postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Eccon kanssa sillä meikäläinen valittiin NRJ:n kautta mukaan tämän syksyn Ecco ambassadoriksi eli syksyn kenkämuodin lähettilääksi! Olen tästä kampanjasta todella innoissani ja pääsen jakamaan teille täysin omia käyttökokemuksiani sekä omia asukokonaisuuksia mitä olen kengistä inspiroituneena päälleni loihtinut. :) Parasta on juurikin se että saan tässä kampanjassa toteuttaa itseäni juuri niin kuin haluan. Kukaan ei sano mulle mitä rustailla vaan saatte kuulla omia rehellisiä mielipiteitäni ja tietysti ihailla kenkiä sekä toivon mukaan myös asukokonaisuuksiani. ;)

Muistatte varmaan kuinka taannoin kauhistelin sitä seikkaa ettei mulla ole kenkäkokoelmissani ruskeita nilkkureita? Julistin jopa täydellisten ruskeiden nilkkureiden metsästyskauden alkaneeksi. Täydelliset yksilöt kaatuivat keskiviikkona kun sain valita itselleni muutaman kenkäparin ja yhden asusteen mistä kuulette myös piakkoin. Nyt keskitytään kuitenkin tyylikkäisiin Chelsea-mokkanahkanilkkureihin jotka vangitsivat katseeni alta aikayksikön kun ne näin komeilemassa Ecco-liikkeessä.

Tiedättekö, nämä ovat juuri sitä mitä täydellisiltä nilkkureilta haluan. Olen aina ollut sitä mieltä että etenkin syyspukeutumisessa kengät kruunaavat asukokonaisuuden ja nämä kengät kyllä sen homman hoitavat. Tyylikkyys, laatu ja mukavuus yhdistyvät mahtavaksi kokonaisuudeksi. Olen viime päivät viilettänyt ympäriinsä uudet ruskeat nilkkurit jaloissani ja voin sanoa olevani todella tyytyväinen. Syksyllä haluan kengiltä sitä että ne ovat sekä vaivattomat että mukavat jaloissa ja nämä nilkkurit ovat molempia. Näillä kelpaa syksyisiä katuja tallustella!

kengät ECCO VITRUS II

Mun äiti on tällä hetkellä Liettuassa ja eilen hän laittoi mulle kuvan kadulta tekstillä "Katso Joni, bongasin sun kengät täältä!"

Kyllä mulla jonkinlainen aavistus on siitä mitä tuossa mainoksessa lukee mutta päätin suomentaa sen seuraavasti. Ruskeat nilkkurit, ehdoton syksyn must have-kenkäpari. ;)


6.10.2018

EI KOSKAAN

Juhuu, täällä ollaan! Niin se viimeinen kesälomaviikko hurahti mökillä, paluu arkeen koitti maanantaina ja tämäkin viikko viiletti kuin siivillä konsanaan. Tähän viikkoon on sisältynyt eräs erittäin kiva asia mistä tulette seuraavaksi kuulemaan täällä blogin puolella kaiken. ;) Pieni hetki täytyy vielä odottaa.. Sen sanon jo nyt että kivoja juttuja on luvassa ja ainakin meikäläisen syksy piristyi huomattavasti tämän asian tiimoilta!

Kävästiin lomalla äidin kanssa tietysti myös Kuusamossa. Päätettiin huristella sinne käymään kaupoilla ja muutamalla kirppiksellä koska päivä oli todella sateinen. Itse asiassa niin sateinen että hyvä kun pystyttiin räpsimään kyseisen päivän asukokonaisuudestani kuvia. Tilanne oli ihan kuin leffasta konsanaan, sillä sekunnilla kun sade lakkasi huusin "PYSÄYTÄ AUTO!" ja kurvasimme sivuun. Siinä sitten äkkiä poseeraukset päälle ja kamera laulamaan.

Onneksi kuvat saatiin otettua, tykkäsin nimittäin asustani niin paljon että halusin sen täällä jakaa. Olen nyt tehnyt siirtymää kohti syksyisempiä vaatteita ja asusteita. Hatut on kaivettu kaapista, kesäisiä kenkiä pakattu pois ja paksumpia collegepaitoja sekä neuleita roudattu avonaiseen vaatekaappiini tyrkylle.

kengät, paita, nahkatakki ja hattu H&M / housut Bershka / laukku Gina Tricot

Ah, vitsi mä tykkään noista pappapöksyistä. Ja voi kuulkaa, olen täällä kotini kätköissä yksinäni hipelöinyt kaikkia ihania syys- ja talvitakkejani enkä malta odottaa että pääsen loihtimaan oikein supersyksyisiä asukokonaisuuksia. Kuten postauksen alussa sanoin, aivan pian teille selviää mihin soppaan olen lusikkani työntänyt. Pysykää siis kuulolla, alan viettämään vapaata viikonloppua ilman sen kummempia suunnitelmia. Tämä on todella harvinaista. Katsokaa vaan niin illalla snäppään kuinka tanssin tangolla... Tällä hetkellä ajatuksissani on saunailta parhaassa seurassa (eli itsekseni) mutta koskaan ei saa sanoa ei koskaan. ;) Ihanaa viikonloppua!