2.11.2019

ESITTELE MUT JOKERINA

Juhuu, täällä ollaan! Vai pitäisikö kirjoittaa "bohoooo".. ;) Mä niin rakastan kaikkea naamiaisiin liittyvää ja tänä vuonna tämä kauhujen aika toi taas virnistyksen meikäläisen naamalle. Tänä vuonna päätin etten osta mitään uutta asuani varten vaan yksinkertaisesti raotan oman vaatekaappini ovia. Vaatekaappini on siitä hyvä että sieltä löytyy vaikka mitä sovellettavaksi naamiaisasuihin. Pohdin tietysti mitä hahmoa en ole vielä toteuttanut ja tänä vuonna jopa omaksi yllätyksekseni inspiroiduin nähtyäni uuden Jokeri-elokuvan trailerin. Siitä se ajatus sitten lähti..

En ole vielä kyseistä leffaa ehtinyt käydä katsomassa mutta hain inspiraatiota sekä trailerista että leffasta julkaistuista kuvista mitä löysin netin syövereistä. Punainen puku, liivi ja kauluspaita löytyivät sopivan värisinä. Ruskeat nilkkuritkin sopivat kokonaisuuteen erinomaisesti. Hiukset aiheuttivat niin sanotusti harmaita hiuksia mutta penkoessani laatikoita varastossani löysin vihertävän peruukin kuin taikaiskusta. On se hyvä että olen hulluna naamiaisiin!

Enää oli jäljellä yksi tehtävä. "Put on a happy face."

Täytyy sanoa että olen kyllä ylpeä toteutuksestani, varsinkin kun kaikki tykötarpeet löytyivät kaapeistani valmiina. Oikein hyytävän hauskaa halloweenia sinulle! 

3 kommenttia: