22.11.2018

KUMARTAKAA KULTATAKKIA (JA MUL ON SYNTTÄRIT)

Täällä ollaan! Vuosi vanhempana mutta hei, kuka niitä laskee. No ehkä minä vähäsen mutta ei mua oikeastaan liikuta ne mittarissa kääntyvät vuodet vaan se että mulla on synttärit. ;) Vuoden paras päivä on käsillä ja kuten aiemmin kerroin, minä en vietä synttäripäivää vaan synttäriviikkoa. Koko alkuviikko on kulunut töissä mitä kimaltavimmissa paljetein säihkyvissä vaatekappaleissa. Minulta kysyttiin tänään että kuinka joku voi olla noin innoissaan syntymäpäivistään? Vastasin hänelle aivan samoin kuin seuraavassa lauseessa tuon teille esille. Pitäähän sitä nyt juhlia että näin mahtava ihminen on maailmaan aikoinaan pamahtanut!

Kuluvalla viikolla olen viipottanut töissä niin glitterpöksyissä, hopeisessa paljettiviitassa kuin kultaisessa paljettitakissakin. Viime sunnuntaina korkkasin sen _THE KULTATAKIN_ minkä vuoksi meinasin kuolla kolme kertaa kuten kerroin raportoidessani päivästä jolloin se tuli myyntiin. Tiesin tämän viikon olevan kiireinen joten säästelin nämä kuvat täräytettäviksi ilmoille nimenomaan tänään, syntymäpäivänäni. Voin sitten ensi vuonna katsoa mitä postasin viime vuonna synttäreinäni ja todeta "Aaa okei, paljetteja ja kimallusta. HYVÄ." Olen saanut melkoisen paljon kimallukseen sekä glitteriin liittyviä onnitteluja ja voin kertoa että oikeeseen osuvat. Kaikki mikä kimaltaa ei ole kultaa, paitsi minä. ;)

kengät Ecco* / housut, aurinkolasit ja t-paita H&M / takki H&MOSCHINO
*saatu

Ainiin ja herranen aika, kävinhän mä parturissakin. Kyllä mä siitä jo snäpissä raportoin mutta nyt päästään täälläkin katsastamaan viimeisin pehkopäivitykseni. Olen jo kauan himoinnut harmaita hiuksia ja tykkään näistä tosi paljon. En muista koska viimeksi olisin ollut näin blondi! Elämme jännittäviä aikoja, oi ystävä hyvä.

Nyt heitän takin päälle ja suuntaan synttäriteelle mummin luo. Niinkin hurjat suunnitelmat tänään mutta lauantaina jysähtää. Järjestän tuttuun tapaan teemabileet ystävilleni, niistä raporttia myöhemmin. Arvaatteko jo teeman? Vinkki; liittyy legendaarisesti mun ikään. ;)

Ihanaa synttäriä ja paljon onnea meikäläiselle! 

Trust me... I had no intentions of waking up this morning and being so fucking fabulous!
Shit happens!


20.11.2018

KULTAPÖKSYINEN HARAKKA

Se on täällä vihdoin! Se mitä on odotettu koko vuoden ajan... MEIKÄLÄISEN SYNTTÄRIVIIKKO! Oi kyllä, koko tämä viikko hymyillään ja kimalletaan vuoden tärkeimmän tapahtuman vuoksi - minä täytän nimittäin torstaina vuosia. Miten aika rientääkään näin nopeasti? Olen odottanut marraskuuta kuin kuuta nousevaa ja se on tuntunut olevan kaukana kaukaisuudessa. Nyt syntymäpäiviini on enää kaksi päivää ja olen kyllä siitä syystä eriskummallinen suomalainen että oikeasti odotan omia synttäreitäni. Niin ja pidän niistä kunnon haloota. Kuten pomoni minulle jo viime vuonna tokaisi, ei hän ole koskaan elämässään tavannut ihmistä joka juhlistaisi synttäriviikkoaan. Nimenomaan koko viikkoa, haha. Olenkin siitä syystä pukeutunut töihin sekä eilen että tänään sellaisiin hillittyihin asukokonaisuuksiin mihin kukaan ei oikein kiinnitä huomiota. NOT.

Eilen kiskaisin harteille mustan paljettitakkini kun taas tänään ylläni komeili hopea discopallon lailla hohtava yksilö. Se on nähtävillä snäppini puolella mistä mut löytää nimimerkillä @sopojoni ;) Otin varaslähdön synttäriviikkooni jo viime viikolla kun päätin lähteä ihmisten ilmoille viime vuotisiin synttäribileisiini hankkimillani kultaisilla housuilla. Tilasin nämä jostain brittiläisestä naamiaiskaupasta. Mutta hei, kyllä sitä voi naamiaishousuilla normipäivänäkin katuja tallailla. Inspiraation asuuni sain H&M:n ja Moschinon mallistosta mistä tässä asussa näkyvän lippalakin hankin. Jos olisin eläin, olisin takuuvamasti harakka. Kaikki mikä kimaltaa, tänne vaan.

kengät Dr. Martens / t-paita, takki ja aurinkolasit H&M / lippis H&MOSCHINO

Täytyykin alkaa pohtia mitä kimaltavaa puen huomenna päälle töihin. ;) Pysykää kuulolla, palaan asiaan erittäin pian. Niin ja muistakaa onnitella tätä rokkarin iän saavuttavaa vipeltäjää torstaina. ;)

16.11.2018

PÄIVÄ KÖÖPENHAMINASSA

Juhuu, täällä ollaan! Odotettu ja vauhdikas marraskuu jatkaa kulkuaan. Kuten aiemmin sanoin, olen odottanut tätä kuukautta monesta syystä ja nyt on aika pamauttaa ilmoille yksi monista syistä. Sain uskomattoman mahdollisuuden päästä töiden kautta päiväksi Köpikseen. Meitä lähti Helsinki-Vantaalta matkaan neljän hengen porukka eli kolme kollegaa eri puolilta Suomea joita en ollut ennen tavannut mutta täytyy heti alkuun sanoa että ihan mielettömän ihanien ihmisten kanssa sain matkaa tehdä. Pääsimme Unicefin vieraiksi tutustumaan Tanskassa sijaitsevaan Supply Divisioniin.

Tanskan valtio on lahjoittanut Unicefin käyttöön jättimäisen varaston mikä toimii niin hätäapupakettejen kuin lääkkeidenkin varastona. Jos jotain kolkkaa maailmassa kohtaa esimerkiksi luonnonkatastrofi, tuolta voidaan lähettää paikalle apua. Unicef on järjestö minkä varmasti kaikki tietävät ja toivottavasti ovat joskus tukeneetkin jollain tapaa. Pääsimme kiertämään oppaan johdolla varastoa ja vierailemaan showroomissa missä esiteltiin esimerkiksi yksi Unicefin kuuluisimmista keksinnöistä, school in a box. Olen siitäkin aikaisemmin kuullut mutta täytyy sanoa että oli todella mielenkiintoista päästä konkreettisesti näkemään kaikkia avun välineitä mitä kriisien keskelle joutuneille lähetetään.

Unicef on maailman vaikutusvaltaisin lastenjärjestö. Meille hyvinvoivassa valtiossa asuville esimerkiksi koulutus on niin itsestäänselvää ja sehän tässä onkin mahtavaa että on olemassa sellainen järjestö kuin Unicef. Sen toiminta perustuu YK:n lasten sopimukseen jonka tärkein tavoite on lasten perusoikeuksien takaaminen. Eli siis terveyden, koulutuksen, tasa-arvon ja turvan takaaminen jokaiselle lapselle. Muun muassa se että lapsi pystyy jatkamaan koulunkäyntiä kriisien keskellä on todella tärkeää ja itse olen ylpeä voidessani sanoa olevani töissä yrityksessä joka tukee Unicefia - ja omalla panoksellani tukea sen toimintaa.

Mielenkiintoisen vierailun ja muista maasta saapuneiden kollegoiden tapaamisen jälkeen meillä oli tiedossa vapaa-aikaa. Ihanaa että sitäkin oli meille järjestetty ja saatiin ihan vapaasti liikkua missä mieli teki. Suunnattiinkin heti ehkä Kööpenhaminan tunnetuimmalle nähtävyydelle, Pienelle merenneito-patsaalle. En ollut ikinä aiemmin Köpiksessä vieraillut ja tämä oli kyllä sellainen ehdoton nähtävä tällä reissulla. :D

Vaikka sää oli pilvinen, ei satanut ollenkaan minkä vuoksi reippailtiin ja käveltiin ympäriinsä. Ihasteltiin kauniita taloja, juteltiin mukavia, pysähdyttiin räpsimään kuvia silloin kuin siltä tuntui, löydettiin _ne_ värikkäät talot mistä Kööpenhamina myös tunnetaan, kierrettiin muutamia vaatekauppoja ja käytiin ravintolassa illallistamassa ennen lentokentälle suuntaamista. Hyppäsi meikäläinen myös joulupukin rekeen! Ah, tuolla oli ihan joulu jo kaduilla. Siitä sainkin inspiraation loihtia joulun omaan kotiini piakkoin. Mutta sitä ennen, eiköhän kurkisteta mitä kamerani on tallentanut tältä kivalta päivältä syövereihinsä. :)

kengät Ecco* / farkut, t-paita, paita ja aurinkolasit H&M / takki The Idle Man*
*saatu

Kiitos vielä Unicefille tästä mahdollisuudesta ja suuret virtuaalihalit matkaseurueelleni. 

Mä kerrassaan rakastan kaupunkilomia ja vaikka olinkin tällä kertaa Kööpenhaminassa ainoastaan päivän, oli reissu oikein onnistunut. Tämä kaupunki jää ehdottomasti korvan taa kun seuraavia matkasuunnitelmia teen. Tuli sellainen tunne että kaupunki ja sen miehet ovat varmasti kesällä todella loistossaan. ;)

11.11.2018

JÄNNITTÄVIÄ UUTISIA

Juhuu, arvatkaa mitä! Tämän kuudennen Eccon kanssa kaupallisessa yhteistyössä toteutetun postauksen tiimoilta pääsen kertomaan teille jännittäviä uutisia. Vaalimaalle avautuu tämän kuun lopussa upouusi outlet-kylä nimeltään Zsar! Ihan sairaan siistiä, olen esimerkiksi Ranskassa shoppaillut samankaltaisessa paikassa ja mulle tuli heti suuri mielenkiinto tehdä Vaalimaalle retki! Pääkaupunkiseudulta sinne ajaa puolitoista tuntia eli ei aika eikä mikään. Kyseinen outlet-kylä aukeaa yleisölle 29.11. ja oman liikkeensä sinne täräyttää myös Ecco! Mikä voisikaan olla parempaa kuin päivittää kenkäkokoelmaansa outlet-hinnoilla. Kyseisen kylän nettisivut kertovat tuotteiden olevan 30-70% normaalihintoja alhaisemmat joka päivä. Ihan mahtavaa, alan niin suunnittelemaan retkeä Vaalimaalle ja voi kuulkaa, Eccon liike on ehdottomasti yksi minne suuntaan siellä heti.

Olen saanut suuren kunnian toimia tämän syksyn Eccon kenkämuodin lähettiläänä ja voin käsi sydämellä sanoa että olen pitänyt tuotteista aivan valtavasti. Mä en kuuna päivänä blogissani kirjoittelisi mistään mistä en oikeasti pitäisi. En liioittele yhtään sanoessani että Ecco pelasti meikäläisen syksyn ja tulevan talven. Nyt meitsin kenkäkokoelmasta löytyy ne täydelliset ruskeat nilkkurit, sporttiset tennarit sekä ihanat mustat nilkkurit. Unohtamatta upeaa reppua. ;) Jokaisen valitsemani tuotteen olen täällä esitellyt ja nyt päästään kurkkaamaan jälleen mustia nilkkureita. Nämä nilkkurit ovat siitä hyvä että ne voi yhdistää oikeastaan mihin vaan. Viiletin ympäriinsä värikkäässä karvareuhkassani ja niihin sopivissa verkkareissa. Asun viimeistelivät tietenkin ne kengät. ;)


Pistä hei korvan taakse toi Vaalimaalle avautuva outlet-kylä. Mahtavaa että me saadaan tänne Suomen kamaralle paikka mistä voi tehdä todellisia löytöjä!

9.11.2018

MELKEIN KUOLIN / H&MOSCHINO

Eilen herätyskellon pamahtaessa pirisemään 3:45 aamulla pohdin jälleen että kyllä tämän päivän pitäisi olla kansallinen vapaapäivä. Mitä eilen sitten tapahtui? No H&M jysäytti myyntiin perinteisen designer-mallistonsa ja tällä kertaa vuorossa oli tietenkin Moschinon kanssa toteutettu yhteistyö. Meinasin pyörtyä kun näin ensimmäiset kuvat malliston vaatteista ja katselin New Yorkissa järjestettyä muotinäytöstä silmä kovana kun se maailmalle striimattiin netin välityksellä. Ihastelin malliston vaatteissa seikkailevia Disney-hahmoja mutta haukoin henkeä sen paljettiunelmille. Tarvitseeko mun edes sanoa enempää kuin kulta ja kimallus? Lainatakseni itseäni noin kuukausi sitten kirjoitetusta postauksesta; "Mä kuolen. Jos jään ilman tota kultaista takkia niin en vastaa seurauksista."

Köröttelin junalla Helsinkiin missä tapasin ystäväni Ninan. Olimme Aleksanterinkadun myymälän edessä aamukuudelta ja edessämme oli ainoastaan kuusi ihmistä. Katsoin kuitenkin kauhuissani sisälle miesten myymälään, himoitsemiani kultaisia takkeja oli rekissä ainoastaan neljä. Jono kasvoi kasvamistaan ja pari tuntia myöhemmin, kello kahdeksalta, ovet aukaistiin ja siitä se sitten alkoi. Armoton rynnäkköni miesten osastolle, oikeasti juoksin kuin hullu.. Hyvä etten kaatunut rullaportaissa, haha. Ehdin ensimmäisenä kultaisten takkien luokse ja äkkiä nappasin oman kokoni rekistä. Sen jälkeen suuntasin suoraa tietä muutaman muun tuotteen luo joita olin katsellut. Vihdoin pystyin huokaisemaan helpotuksesta ja kultainen takki kätösissäni toteamaan onnistuneeni. ;)


En muista milloin viimeksi olisi ostoskassin sisältö näyttänyt noin ihanalta kuin ylläolevasta kuvasta voi havaita! Mitä sitten tarttui mukaan? No herranen aika, _the kultatakki_ tietenkin - sitä vartenhan meitsi meinasi kuolla eilen kolme kertaa. Aikaiseen herätykseen, stressiin ja rynnäkköön. :D En kerrassaan malta odottaa että pääsen näyttämään teille tämän ihanuuden asukokonaisuudessa!

Aikaisemmissa kuvissa voi sovituskopissa jaloistani bongata hopeiset paljettihousut. Kyllä, nekin lähtivät mukaan. Ihana ystäväni osti ne mulle lahjaksi. Eiköhän kaikki lähetetä Ninalle lentosuukot tästä ihanasta eleestä. Myös nämä pääsevät takuuvarmasti pian osaksi asua.

Meno näiden designer-mallistojen julkaisupäivinä voi olla melko hullua, tietäjät tietää ja muut voivat vaan kuvitella. Sain sen todistaa kun nostin hyllyltä lippiksen käteeni ja sillä samalla sekunnilla kanssashoppailija reuhtoi kaikki jäljellä olevat lippalakit omaan ostoskassiinsa. Meneekö omaan käyttöön vaiko jälleenmyyntiin, sitä en tiedä mutta omastani pidin kiinni kynsin hampain ja sain sen kassan kautta kotiutettua!



Olen niin innoissani vaateparteni kimaltavista uutukaisista! Voi elämän kevät, olen kyllä varsinainen paljettihuora. Mutta hei, erittäin ylpeä sellainen. ;)

4.11.2018

STAILAUSHAASTE LUKIJALTA

Ruudun sieltä puolen heitettiin meikäläiselle haaste ja siitä päästäänkin tähän viidenteen kaupallisessa yhteistyössä Eccon kanssa toteutettuun postaukseen. Kun ensimmäisessä osassa kerroin että mut on valittu syksyisen kenkämuodin lähettilääksi, esittelin ihanat ruskeat nilkkurit mitä olin kuumeisesti himoinnut. Nyt ne on aika tuoda uudelleen parrasvaloihin kun pääsemme paneutumaan lukijalta tulleeseen haasteeseen, kiitos siitä - inspiroiduin oikein. :) Meitsiä pyydettiin yhdistämään nämä tyylikkäät mokkanahkaiset nilkkurit juhla-asuun. Tarkemmin ottaen selvittämään pystyykö nämä nilkkurit yhdistämään puvun housujen kanssa vai aiheutuuko varresta ongelma.

Viime sunnuntaina tartuin nilkkureita sarvista, höyrystin sinisen pukuni ja viiletin vapaapäiväni tiimoilta asioilla tässä stailaamassani juhlalookissa. Kävin muun muassa juomassa teet mummini kanssa, tein ostoksia muutamassa kaupassa sekä tietenkin järjestin aikaa myös asukuvien ottoa varten. Sininen puku yhdistettynä sekä ruskeisiin kenkiin että takkiin toimii aina! Olen kyllä ehdottomasti sitä mieltä että sininen puku ruskeilla yksityiskohdilla tekee miehen. Ja sen tietävät myös ne tolpat mitä päin olen kävellyt kun vastaan on tullut mies sinisessä puvussa ruskeine yksityiskohtineen. :D

kengät ECCO VITRUS II

Voiko nämä nilkkurit yhdistää juhla-asuun? Tutkimustulosten ja tekemieni havaintojen puolesta vastaan ehdottomasti että voi. Olen aikaisemmin suosinut matalavartisia juhlakenkiä puvun kanssa mutta eihän mulla ole ollut mahdollista käyttää täydellisiä ruskeita nilkkureita juhlapukeutumisessani koska en ole sellaisia omistanut. Kiitos Eccon, nyt ne multa löytyy ja voin kertoa että tulen käyttämään näitä sekä arki- että juhlapukeutumisessa. ;)

Ihanaa alkavaa uutta viikkoa ja tietysti mitä parhainta meitsin synttärikuukautta, tästä marraskuusta tulee kiva. Palataan pian.