31.1.2019

YRITIN NÄYTTÄÄ TYYLIKKÄÄLTÄ

Herättyäni tänään vapaapäiväni viettoon katselin vaatekaappini rekillä roikkuvaa värikästä karvareuhkaani minkä jälkeen silmäni osuivat mustiin latexisina kiiltäviin housuihini. Kun nämä kaksi asiaa olivat seikkailleet tärykalvoillani mieleni valtasi kuitenkin ajatus hillityn tyylikkäästä talvisesta asukokonaisuudesta. Olen jo hetken pohtinut pooloneuleeni yhdistämistä asuun ja aamuisen ahaa-elämyksen jäljiltä sen teinkin.

Saan todella paljon inspiraatiota ihmisistä joita näen kaduilla talsiessani. Yhdistin tähän asuun kaikki ne elementit mitä itse pidän tyylikkäinä toisten miesten yllä. Poolopaidan päälle heitin mustan kipparintakin ja sen kauluksien alta hulmuamaan sujautin ruskean kaulahuivin. Ruskeat housut toimivat aina ja näin lumikaaoksen keskellä hyvillä nilkkureilla pääsee eteenpäin. Asukokonaisuuden viimeisteli vanha, rakas ystäväni Louis. Hillityn tyylikkään asun yritin tänään luoda - onnistuinko vai jäikö vain yritykseksi? :D

kengät Ecco* / housut, polo ja takki H&M / huivi 2nd hand / laukku Louis Vuitton
*saatu

Poolopaita ei ole ikinä kuulunut talvipukeutumiseni kulmakiviin mutta tämän ei-niin-korkeakauluksisen mustan yksilön myötä pääsin vauhtiin. Olen jo tovin kuolannut erästä ruskeaa pooloa mikä mun on kyllä hankittava lopputalven varalle. ;)

24.1.2019

MELKEIN KUOLIN TURUSSA

Luojan kiitos ainoastaan melkein! Olin ehtinyt olla ystäväni Jannin seurassa muutaman tunnin kun bussikuski meinasi tappaa mut. Oltiin jäämässä pois kyydistä, kuski avasi ovet ja kun olin astumassa alimmalle portaalle päätti hän pistää kaasun pohjaan. Ehdin heittäytyä takaisin kyytiin ja jäimme sitten seuraavalla pysäkillä onnistuneesti. Että terkkuja vaan tähän alkuun sille bussikuskille. Se tästä nyt olisi vielä puuttunut että olisin kuollut ennen huikeaa viikonloppua! Onneksi niin ei kuitenkaan käynyt. Matkustin siis Turkuun viime perjantaina. Tuohon kaupunkiin missä joku kerran tunnistettuaan mut blogini kautta huusi mulle kadulla "painu v*ttuun mun kaupungista, söpö."

Ystävälläni oli lauantaina uuden asuntonsa tupaantulijaiset. Suunnattiin perjantaina Myllyyn syömään ja shoppailemaan, lähinnä tykötarpeita tupareihin. Olin jo kauan halunnut keilaamaan ja pääsin tyydyttämään isojen pallojen hipelöimisen halujani perjantaisena iltana Bowleriin. Sain mä muutaman täyskaadonkin aikaiseksi mutta hävisin ystävälleni. Ei se voittaminen, vaan hauskuus. Käytiin illalla istumassa muutamien drinksujen äärellä ja lauantaina heräsimme elinvoimaisina uuteen päivään.

Tapasimme päivällä ystävämme Heinin keskustassa ravintola Storagen edessä minne olimme varanneet brunssin. Pakko heittää tähän suuret suositukset, todella viihtyisä paikka ja todella kattava tarjonta ruuan suhteen. Pari tuntia söimme ja nauru raikasi, vietimme oikein sitä kuuluisaa ystävysten laatuaikaa. Brunssin jälkeen oli aika suunnata hissukseen kohti illan juhlapaikkaa missä panimme paikat kuntoon, väsäsimme boolin ja pystytimme pöydän beer pongia varten. Ilta oli täynnä vanhoja tuttuja ja uusia tuttavuuksia. Ihania ihmisiä, se tiivistänee tuntemukseni parhaiten!

kengät Ecco* / housut Kenzo x H&M / t-paita ja pitkähihainen H&M / takki 2nd hand /
kaulahuivi Glitter / laukku Zara
*saatu

farkut H&M / t-paita Weekday

Oli siellä juhlissa kuumien kimmojen lisäksi kuumia kollejakin. Lupaan ensi kerralla ottaa selfien kaikkien hottiksien kanssa! On varmasti sanomattakin selvää että meikäläisellä oli huisin hauskaa Turussa vaikka lähellä kuolemaa kävinkin. Se ei meikäläistä lannista vaan haluan Turkuun mahdollisimman pian uudestaan.

Tällä erää mulla ei ole muuta lisättävää kuin että... Jos Turku on Suomen perseenreikä niin sehän on mulle hyvä, mä tykkään hyvistä pepuista. ;)

17.1.2019

ENO, SUN TAKKI ON NYT NETISSÄ

Voi pyhä jysäys, nyt se on tapahtunut. Se mitä olen jo kauan aavistellut.. Meikäläisen kamera vetelee viimeisiään ja sillä on suorastaan ärsyttävää edes yrittää ottaa kuvia. Niin sen monen monta vuotta palvelleen järjestelmäkamerani matka on tullut tiensä päähän. Täytynee lähteä kamerakaupoille kunhan olen selvitellyt mikä malli palvelisi meitsin tarpeita parhaiten. Se selittää siis sen ettei musta ole hetkeen kuulunut. Pienimuotoinen on-off-flunssa on myös vaivannut, enkä varmastikaan ole ainoa joka moisesta on kärsinyt. Hip hip hurraa.

En ole kuitenkaan kameravastoinkäymiseni tai flunssan antanut itseäni masentaa. Mulla alkoi tänään kuuden päivän vapaat töistä ja hyppään huomenna junaan minkä kyydissä matkustan Turkuun ystäväni luo. Viikonloppu hurahtaa siis siellä ihanassa seurassa. Suunnitelmissa muun muassa keilaamista, brunssia ja tupaantuliaiset. Hauskaa aikaa on taatusti luvassa. ;)

Kävin kaiken kiireen keskellä parturissa viime viikolla ja jonkinlaiset kuvat saimme vielä hovikuvaajani kanssa räpsittyä rämällä kamerallani. :D Ai kauhee kun mua jo ahdisti ylikasvaneet hiukseni, nyt on taas kuontalo kuosissa. Väri pysyi vaaleana, odotan keväämmälle ja sitten aion keksiä taas jotain räväyttävää.

Räväyttelin lumikaaoksen keskellä ihanassa vihreässä Adidaksen toppatakissani jonka sain enoltani. Huomasin eräänä päivänä hänen naulakossaan roikkuneen Adidaksen takin. Tokaisin haltioituneena että "ihana takki" johon hän vastasi kysyen "No haluutko sä sen? Teet sillä varmasti enemmän kuin minä." Eihän nyt tuollaisesta ihanuudesta hullukaan kieltäydy. Eno, sun vanha takki on nyt internetissä!

kengät Ecco* / housut Zara / t-paita H&M / takki Adidas
*saatu

Heitän viimeiset kamat laukkuun ja suuntaan saunan lauteille rentoutumaan. Jotenkin mulla on sellainen olo että se kannattaa ottaen huomioon mitä viikonlopuksi on luvassa, heh. :D

Täältä tullaan Turku!

5.1.2019

HOMOJA, BARBEJA JA KALOJA

Se olisi ensimmäisten juhuu-huuteluiden paikka tälle vuodelle täällä blogin puolella! Joten: juhuu, täällä ollaan! Oikein ihanaa alkanutta vuotta juuri sinulle. Meikäläisen vuosi vaihtui pienessä porukassa korttipelejä pelaillen ja sen jälkeen baarin tanssilattialla tanssahdellen, ei siis mitään järin kummoista vaikka tietysti todella hauskaa olikin. :) Ilta hieman venähti minkä takia olen ollut tällä viikolla melkoisen ryytynyt aikaisten työaamujen takia. Mutta arvatkaapas mitä, kävin läpi meikäläisen blogivuoden 2018. Poimin matkan varrelta muutamia lookkejani ja tietenkin niitä vuoden kohokohtia mitä päästään nyt yhdessä muistelemaan. Eiköhän aloiteta..

Vuoden 2018 alussa yritin naamioida itseäni kukkakuosiin ja haaveilin epätoivoisena kaukana siintävästä keväästä. Tilasin netistä kamalan paidan minkä yhdistin mustavalkoiseen asukokonaisuuteen ja sain mummelilta oudoksuvia katseita kun kaupungilla tallustelin. Sain rakkaalta mummiltani turkiksen minkä puin päälleni näyttäen bordellin johtajalta. Unohtamatta tietenkään sitä että pohdin mitä valkoisessa mystisessä hupparissani lukee, itse asiassa joku ruudun sieltä puolen otti meikäläiseen yhteyttä sähköpostitse ja valaisi minua asiasta. Olen selkeästi tullut vanhaksi koska en enää hupparin tekstin merkitystä muista. :D

Ystävänpäivän hujakoilla lensin ystäväni Ninan kanssa Prahaan missä vietimme ihanaa laatuaikaa keskenämme. En ollut siellä aiemmin käynyt ja tuo reissu oli oikein mainio ensireissuksi. Uskollisina taiteen ystävinä sivistimme itseämme seksivälinemuseossa, kiertelimme nähtävyyksiä, shoppailimme hieman, söimme hyvin, eksyimme salaiseen homokapakkaan, piipahdimme John Lennon-seinällä ja tapasin muun muassa Katy Perryn!

Kun lumi oli saapunut katukuvaan, piristin valkoista maisemaa pukeutumalla väreihin. Olin into piukeana farkuista, niin pöksyistä kuin takeistakin ja "tarkenin" vuoratussa farkkutakissa. Hankin itselleni unelmien vaatekaapin mitä esittelin into piukeana.



Duuniporukan perinteinen risteily Tallinnaan oli silkkaa hauskanpitoa parhaiden kollegojen kanssa! Se osoitti myös sen että kun valvon koko yön laivalla tanssahdellen ja joudun pakotetuksi maihin aamulla, näytän mustassa asukokonaisuudessani siltä että olen menossa vain yhden henkilön hautajaisiin - itseni.



Indiedaysin Inspiration Blog Awards järjestettiin Suvilahdessa ja meikäläinen täräytti Prahasta hankitun uuden puvun ylleen suunnaten muiden bloggaajien kanssa juhlimaan. Mä niin tykkään tollasista blogitilaisuuksista, kukaan ei katso kieroon kun järjestelmäkameralla zoomailee skumppalaseihin tai kuppikakkuihin. 



Sain myös kutsun Kansallismuseon Barbie-näyttelyn VIP-iltaan minne suuntasin ystäväni Sannan kanssa. Tottahan toki meitsi pukeutui pinkkiin ja sain jo ovella kutsuja tarkastaneelta naishenkilöltä kommentin että ei kyllä ole epäselvää minne olen tulossa. :D Oi mitä nostalgian havinaa näyttely henkikään ja harkitsin jopa rikosta nähdessäni Karl Lagerfeld-barbien.



Samaisen barbie-kavaljeerin kanssa suuntasimme päiväristeilylle Tallinnaan. Meillä oli suunnitelmissa viettää mukava päivä ystävysten kesken mutta mitä sitä kieltämään, myös vähän viinaralleilla ja shoppailla. Kaikkiin kolmeen kohtaan sanoimme päivän lopuksi "check"!



Hieman ennen juhannusta meinasin masentua koska koko muu perheeni oli menossa mökillemme Pohjois-Suomeen enkä meinannut aikataulujen vuoksi päästä mukaan. Pääsin kuitenkin lopulta viettämään ihanan irtioton keskikesän juhlan merkeissä grilliruokaa syöden, saunoen ja tietenkin kalastellen. 



Kesällä poseerasin kukkakedoilla ja kirsikkapuiden alla kukkapaidoissa sekä osallistuin ystäväni valmistujaisiin yhdistäen vyölaukun pukuun. Olin muodin huipulla.



Yksi vuoden kohokohdistani oli myös viime vuonna Helsinki Pride mihin sain kunnian osallistua Wellan kanssa! Päivä oli täynnä sateenkaaria, rakkautta ja iloisia ihmisiä. Olin jo hyvissä ajoin suunnitellut itelleni paljettiasun minkä hoviompelijanakin tunnettu mummini minulle toteutti. Tämä asu on musta niin siisti että olen jopa harkinnut pukevani sen uudelleen tänä vuonna mutta nähtäväksi jää mihin päädyn. ;)



Sain ensimmäistä kertaa elämässäni nauttia täyspitkästä kaupallisen alan kesälomasta ja suuntasin kolmeksi viikoksi, minnekäs muuallekaan kuin, mökillemme. Nämä ihanat kolme viikkoa sisälsivät etenkin luonnosta nauttimista, veneilyä, kalastamista, saunomista ja huoletonta elämää. Kävin äitini kanssa muun muassa Oulussa ja siskoni kanssa teimme päiväreissun Haaparantaan. Tein milloin mitäkin halusin ja samaa odotan tämän vuoden kesälomalta. En malta odottaa!



Syssymmällä pääsin radio NRJ:n kautta Eccon kenkälähettilääksi luomaan omia asukokonaisuuksia syksyn kenkätrendien ympärille ja nauttimaan ihanista kengistä. Näytin koulupojalta sinisine salkkuineni ja Halloweenina pukeuduin Hulluksi Hatuntekijäksi, verisellä twistillä tietenkin.



Juhlin syntymäpäiviäni ja ostin H&M:n ja Moschinon mallistosta itselleni täydellisen kultaisen paljettitakin. Sain mielettömän tilaisuuden töiden kautta päästä tutustumaan Unicefin toimintaan Kööpenhaminaan. Päivä Köpiksessä oli ihana ja pääsin poseeraamaan the merenneidon kanssa!



Loppuvuodesta ostin itselleni pornonpunaisen takin, pukeuduin päästä varpaisiin hopeaan asuun Kaija Koon inspiroimana ja säihkyin isänmaallisissa väreissä itsenäisyyspäivänä. Tein joulukuussa todella paljon töitä mutta se huipentui jälleen ihanaan, tunnelmalliseen ja perinteiseen jouluun rakkaimpieni ympäröimänä.



Suunnilleen tältä näytti vuoden 2018 blogivuoteni! Ihanaa mikäli olit matkalla mukana silloin, lämpimästi tervetuloa meikäläisen messiin myös tänä vuonna. Annetaan mennä! :)