31.8.2019

KESÄESAN UUSI SYYSTUKKA

Juhuu, täällä ollaan! Olin tänään koko päivän töissä ja kuulkaas kaverit, nyt eletään jännittäviä aikoja. Ryntäsin töistä junaan ja näin ollen kirjoittelen tätä tekstiä niinkin eksoottisesta paikasta kuin lähijunasta. Olen matkalla ystäväni syntymäpäiväjuhlille joten mikäli havaitset kirjoitusvirheitä se ei suinkaan johdu siitä että olisin nauttinut boolia. Aurinkolasien läpi yritän räpeltää puhelimellani, toivottavasti menestyksekkäin seurauksin.

Vaikka elämäni on juuri tällä hetkellä superjännittävää lähijunassa bloggaillessani, tapahtui pari päivää sitten eräs toinenkin jännittävä asia. Istahdin nimittäin luottoparturini penkkiin ja hän loihti minulle ihanan syystukan. Nyt todellakin eletään hiustenkin tiimoilta jännittäviä aikoja sillä en rehellisesti muista milloin viimeksi mulla olisi ollut näin lyhyet hiukset.

Pääni päällä sojottaneesta reuhkasta lähti oikeasti vähintään kymmenen senttiä ja väri muuttui vantaalaisesta "viiden sentin tumma juurikasvu blondiksi värjätyissä hiuksissa"-lookista upeaan tummanruskeaan. Jos joku vantaalainen nyt pahoitti mielensä niin puolustuksekseni tokaisen että mulla espoolaisena on oikeus heittää vähän tällaista vitsiä. Kyllä tekin meistä vitsiä väännätte. ;)

kengät ja shortsit Weekday / t-paita, kauluspaita ja aurinkolasit H&M

Niin ihanaa, varmasti jokainen tietää sen tunteen kun on täysin kyllästynyt hiuskuontaloonsa ja saa uuden upean lookin! Hymy huulilla ja uusi ruskea lyhyt reuhka tanassa säntään viikonlopun viettoon. Nosta sinäkin malja itsesi tai jonkun toisen vuoksi ja vaikket nostaisikaan niin oikein ihanaa viikonloppua. 

Pitäkää peukkuja tälle illalle. Sulloin nimittäin pitkän työpäivän aikana turvonneet jalkani juhlakenkiin. Huomaatteko nyt kuinka jännittävää mun elämä on?! Elän reunalla 24/7.

27.8.2019

PIENI KARHUNKIERROS

Meikäläisellä on koko elämänsä ajan ollut toinen jalka pohjoisessa ja voitteko kuvitella, en ole ikinä käynyt Karhunkierroksella. Oikeasti mua on hieman hävettänyt ettei siellä ole tullut käytyä mutta nyt voin huudahtaa CHECK! Oulangan kansallispuistossa voi lähteä vaeltamaan Suomen suosituinta vaellusreittiä, Karhunkierrosta, joka on 80 kilometriä pitkä koitos. Sen kiertäminen kestää retkeilijän kunnosta riippuen 3-7 päivää. Valittavissa on myös Pieni karhunkierros minkä me kiersimme. Sillä pituutta on 12 kilometriä. Heitin repun selkään, lenkkarit jalkaan ja lähdin seikkailemaan. Täytyy heti tähän alkuun sanoa että kyllä meillä on kaunis luonto ja ihan mahtavaa että tällaisia reittejä löytyy.

Viiletettiin menemään äitini kanssa, ihasteltiin luontoa ja räpsittiin kuvia aina kun siltä tuntui. Meillä oli mukana riittävästi juotavaa ja pientä purtavaa mitä pisteltiin poskiimme muutamalla pidemmällä pysähdyksellä. Sää suosi, onneksi. Olimme kyllä sateeseenkin varautuneet mutta saimme niskaamme ainoastaan muutamat pienet tihkusateet. Mä rakastan luonnossa liikkumista ja nautin retkipäivästämme täysin siemauksin!

Jos sinulla on joskus tuonne mahdollisuus lähteä päiväksi tarpomaan, suosittelen erittäin lämpimästi. Pääsee kulkemaan riippusilloilla, laskeutumaan todella pitkiä jyrkkiä portaita, ihastelemaan kuohuvia koskia ja jyrkkiä kallioita. Sekä tietenkin lievittämään stressiä. Sitähän sanotaan että luonnossa liikkuminen on parasta nollausta. ;) Allekirjoitan tämän väittämän. Allekirjoitan myös sen että kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa joten eiköhän kurkata mitä kameraani taltioitui retkeilyn lomassa.

kengät, t-paita, aurinkolasit, lippis ja takki H&M / housut ja verkkatakki Adidas / reppu Pull&Bear

Enkös sanonutkin että on upean näköistä? Pienen karhunkierroksen reitti on merkitty vihreillä maalimerkeillä reitin varrella oleviin puihin. Se toi etenemiseen oman hauskuutensa kun bongaili minne päin seuraavaksi täytyy kulkea. Jos suuntaat kyseistä reittiä kulkemaan, sonnustaudu hyviin kenkiin sekä tietenkin sään mukaisiin vaatteisiin joissa on hyvä liikkua. Varaa mukaan etenkin riittävästi juotavaa ja heitä kamera kaulaan. Niin ja seuraa niitä vihreitä merkkejä ettet eksy. :D Näillä vinkeillä pääsee jo pitkälle!

Huomasitteko tuon kolmanneksi viimeisessä kuvassa olevan mökin? Sinne meikäläinen aikoo muuttaa viettämään huoletonta eräelämää päivät pitkät kalastellen. Milloin - se jää nähtäväksi. ;)

20.8.2019

SKUMPPAHUURUISSA FILLAROIMASSA

Juhuu! Täällä ollaan, pakkasin matkalaukun jo yli viikko sitten sunnuntaina ja lensin takaisin etelään. Suurin osa suomalaisista lentää lomaltaan etelästä takaisin pohjoiseen mutta meikäläisellä se menee toisin päin ja vieläpä kotimaan sisällä. Arvatkaa vaan oliko lentoni puolitoista tuntia myöhässä ja olinko kotona paljon myöhemmin kuin olin suunnitellut. Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä ei kuulkaa paljoa nukuttu ja voin kertoa että silmät ristissä tallustin takaisin töihin anivarhain viime viikon ensimmäisenä päivänä.. Mieltä kuitenkin lämmittää edelleen mitä mahtavin kesäloma jonka voimalla jaksaa painaa arkea eteenpäin. Eräs duunikaverini sanoi mulle ajatelleen katsellessaan instastoorejani että "siellä se vaan elää parasta elämäänsä". Erittäin hyvä tiivistys ja tein lomallani juuri niitä asioita mitä halusinkin.

Eräänä kauniina päivänä hyppäsimme äitini kanssa pyöriemme satuloihin ja suoritimme jo perinteeksi muodostuneen luontoretkemme. Heitimme skumppapullon reppuun ja polkaisimme tuhatta ja sataa eräälle kodalle joka toimii retkeilijöiden taukopaikkana. Siellä voi halutessaan yöpyä tai vaikka tulla paistamaan makkarat notskin äärelle. Me paistateltiin päivää auringon paistaessa taivaalta, nostettiin malja elämälle ja parannettiin maailmaa keskenämme. Ihanaa. Niin ja älkää nyt suinkaan kuvitelko että tankojuoppoilemaan oltaisiin alettu kun takaisin mökille pyöräiltiin. Loput pullosta nautiskeltiin vasta kun pääsimme takaisin mökillemme. Tollaisessa maastossa kun alkaisi skumppahuuruissaan pyöräilemään, ei hyvä heiluisi - ja voisi olla reikä jos toinenkin uudessa verkkatakissa. :D

kengät, sukat, shortsit ja legginsit, t-paita ja aurinkolasit H&M / verkkatakki Zara

Jo yli viikko on hurahtanut paluustani arkeen ja voi kuulkaa kuinka toivoisin olevani lapsi. Aika menee niin nopeasti etten pysy enää edes perässä. Kuuntelin tänään joululauluja ja hetken pohdin onko se nyt laisinkaan sopivaa mutta sitten tajusin että kohtahan sekin jo ovella kolkuttaa. Antaa Tulkoon joulun pauhaa kaiuttimista ja meikäläisen muistella kaukaisuuteen jäänyttä kesälomaa. Musta on ihanaa postailla lomista jälkeenpäin, saa fiilistellä vielä kuvia läpi käydessä kaikkia kivoja muistoja ja juttuja mitä tuli puuhailtua. Palaan asiaan vielä tällä viikolla. Kivaa viikkoa just sulle! 



8.8.2019

PÖRINÄÄ PUDIKSELLA

Eräänä helteisenä päivänä kiskaisin sitruunakuosisen kesäpaidan ylleni ja suuntasin Pudasjärvelle. Sinne huristelee tästä meidän mökiltä noin puolisen tuntia. Lähdettiin liikkeelle mutsin kanssa ja pääsääntöinen tehtävämme oli täydentää jääkaappia eli toisin sanoen ostaa grilliherkkuja. Nam! Poikkesimme tottahan toki ruokakauppojen lisäksi myös muutamassa muussakin putiikissa. Rakastan kierrellä kirppareita ja Pudasjärvellä on yksi mistä olen muutaman kerran tehnyt löytöjä. Viime vuonna löysin kultaisen astiaston ja tällä kertaa hauskan sisustuselementin kotiini. Kunhan saan sen loman jälkeen seinälle niin jysäytän jonnekin somekanavalleni siitä kuvaa.

Kyllähän nyt kesäpäivään kuuluu myös jäätelötötterö ja sen sain mutten herneitä vaikka niitä kovin olisin halunnut. Olin hieman pettynyt ettei kesätorilla ollut lainkaan marjamyyntiä mutta tyydyin sitten ihastelemaan kauniita kukkasia torin laitamilla. Ja koska lomalla on täysin sallittua herkutella oikein olan takaa, vetäisimme hamppariateriat nassuihimme juuri ennen ruokakaupassa käyntiä. Täällä landella nähkääs täytyy pohtia tarkkaan milloin erittäin helteisellä säällä käy ruokakaupassa etteivät grilliruuat pilaannu autossa. :D

kengät Converse / shortsit, t-paita, kauluspaita ja aurinkolasit H&M

Tämä nyt oli tällainen PPP, eli pikainen pyrähdys Pudasjärvelle. Olen kesälomani aikana puuhastellut todella paljon kaikkea kivaa ja niistä juttua on luvassa myöhemmin. Palaan töihin maanantaina joten lomaa on jäljellä enää muutama päivä. Aion nauttia vielä niistä ennen kuin paluu arkeen koittaa!

Alkoipa kummasti tehdä mieli sitruuna-vichya kun omia asukuviani katselin. Onneksi sellaistakin löytyy jääkylmänä, korkkaanpa sellaisen ja lähden ihmettelemään mökkimaailman menoa!

1.8.2019

MAASTOKUOSI - HOT OR NOT?

Maastokuosi. Heitän tähän alkuun ilmoille kysymyksen; mitä mielikuvia sinulle tulee kyseisestä kuosista? Itselläni on maastokuosista hieman ristiriitaiset fiilikset sillä mulle on aina tullut siitä mieleen mökki, eränkäynti ja metsästys. Itse asiassa ensimmäinen asia minkä heitin matkalaukkuun kun tätä kolmen viikon mökkilomaa varten pakkailin oli maastokuosinen nahkatakki. Lisäksi multa löytyy maastokuosisia vaatteita, kuten huppari ja shortsit, joita säilytän ympärivuotisesti mökillä enkä näin ollen käytä niitä missään muualla kuin täällä lomaillessani. Kun tätä asiaa aloin tarkemmin miettiä, on todella hauskaa huomata että pelkissä vaatteiden kuoseissakin voi olla tällaisia mielleyhtymiä.

Tiedän kyllä hyvin että maastokuosi on nimenomaan armeijassa ja metsästyksessä käytetty kuosi jolla pyritään vaikeuttamaan erottumista maastosta mutta sivuutetaan nämä tarkoitusperät ja keskitytään pelkästään siihen kuosiin. Pohdin pääni puhki enkä ainakaan tähän hätään keksinyt mitään muuta niin sanottua yleistä vaatteiden kuosia mistä mulle tulisi niin vahvat mielikuvat. Oikeastaan aina kun näen vaatekaupassa maastokuosisen vaatteen, ajattelen automaattisesti että no onpas erähenkinen. Mikäli bongaamani vaate on mielestäni kiva, ajattelen heti missä sitä oikein voisin käyttää. Niinpä, mökillä tai korkeintaan syksyisissä asukuvissa mitkä on kuvattu luonnossa kellertävien lehtien ympäröimänä.

Annan käytännön esimerkin. Olin eilen koko päivän isäni kanssa kalastamassa ja hänellä oli sekä maastohousut että maastotakki. Päästä varpaisiin maastokuosissa siis. Kun näin mitä hän puki päälle ei se minua sen koommin hetkauttanut koska olimme menossa kalastamaan. Jos olisin mennyt isäni kanssa käymään pääkaupunkiseudulla kaupoilla ja hän olisi tullut sinne maasto-asussa, olisin vähintäänkin kysynyt onko hän lähdössä metsästämään tämän kauppareissun jälkeen.

Toivottavasti saatte kiinni siitä mitä ajan takaa ja haluan nyt sanoa suoraan senkin että ei mulla mitään maastokuosia vastaan ole enkä huutele ihmisille "Miksi sä kaupungilla maastokuosisissa housuissa kävelet, painu metsään hirvijahtiin siitä!" Itse rakastan kukkakuosisia vaatteita ja joku toinen voi rakastaa maastokuosisia vaatteita enkä todellakaan ole ketään tuomitsemassa mikäli vaikka jokaisena päivänä talsisi ympäriinsä maastokuosisessa kokovartalohaalarissa.

Kai meillä jokaisella on erilaisia mielleyhtymiä kun puhutaan vaatteiden kuoseista. Jotkut ajattelevat jokaisen kukkakuosisen paidan olevan noloja havaiji-paitoja kun taas toiset eivät voi sietää leopardikuosia. Kuten edellä ilmeni, mulle maastokuosi aiheuttaa ristiriitaisia tunteita. Mökillä kun tällä hetkellä olen, kiskaisin maastokuosiset shortsit jalkaan. Päätin aloittaa siedätyshoidon maastokuosia kohtaan tuntemiani fiiliksiä vastaan kunhan takaisin kaupungin hulinaan pääsen.

kengät Converse / shortsit Zara / paita ja aurinkolasit H&M

Näissä minishortseissa on tosin se huono puoli ettei niitä voisi kyllä käyttää maastoutumiseen. Mun valkoiset grillaamattomat kanankoivet paljastaisivat mut alta aikayksikön. Höh.