6.12.2019

SUOMALAISUUDESTA

Näin tänäkin itsenäisyyspäivänä heitin tonttulakin päiväksi nurkkaan ja sonnustauduin uuteen siniseen pukuuni. Heitin ylle myös vaaleansinisen kauluspaidan, valkoisen kravatin ja taskuliinan. Sininen ja valkoinen, värit ovat vapauden. Näin raikui kaiuttimistani heti aamulla herättyäni kun laitoin "Suomen laulut"-listan soimaan. Saattaa kuulostaa kornilta mutta pysähdyn usein miettimään sitä mitä suomalaisuus itselleni merkitsee ja olen aina päätynyt siihen tulokseen että vaikka omistankin ainoastaan sateenkaarilippuja joita oikeasti ilmassa liehuttelen, kyllä se suomen lippu mielessäni liehuu useimmin kuin edes välttämättä tajuan.

Olen syntynyt Espoossa mutta isäni juuret juontavat Pohjois-Suomeen missä meillä on mökki ja olen niissä maisemissa viettänyt paljon aikaa jo pikkuruisesta kääröstä lähtien. Luonto on aina ollut suuri arvostukseni kohde. Niin ja tietenkin ylpeyden, kuten toivottavasti kaikkien suomalaisten. Löytyy upeita luontokohteita ja niitä lukemattomia mahtavia kalavesiä mistä itse kalastusta harrastavana nautin. Mustikkapiirakan pystyy täyttämään lähimetsästä löytyneistä marjoista ja kesällä nauttimaan yöttömistä öistä. Itse pidän monista vuodenajoistamme ja se ettei meillä ole vuoden ympäri täydellistä aurinkorantakeliä saa ainakin meikäläisen arvostamaan sitä kesää vielä enemmän.

Koen iloa siitä että olen saanut kasvaa turvallisessa maassa minkä  ja saanut maailman tasolla huippuluokkaa olevan peruskoulutuksen. Mielestäni meillä on ihan mahtava ja monipuolinen kieli ja tietysti mielettömän hyvät pöperöt. Arvaatteko mikä tulee seuraavana. Suomen lahja maailmalle; sauna! Heti kun edes kirjoitin kyseisen sanan, tekisi mieleni rynnätä lauteille heittämään kiulusta vettä kiukaalle.

Suomessa, ainakin täällä missä asun, saan olla oma itseni mutta Antti Tuiskua lainaten "minun Suomeni on vielä suvaitsematon". Olin suunnattoman ylpeä "tahdon"-liikkeestä, mutta tekemistä on vielä paljon. Suomalaisella sisulla meidän tulisi ehdottomasti osoittaa että emme ole mikään takapajula, mitä tulee kaikenlaiseen tasa-arvoon. Sen pidemmittä puheitta, eiköhän siirrytä kurkkimaan sinivalkoista itsenäisyyspäivän asukokonaisuutta!





Olen ollut tilanteessa missä minulta kysytään mitä mieleeni tulee suomalaisuudesta ja kun on vastattava nopeasti, mainitsen seuraavat asiat. Perinteet, saunan ja luonnon. Perinteistä puheen ollen, Linnan juhlat alkoivat juuri ja nyt alan niitä tapittamaan. Oikein ihanaa itsenäisyyspäivää ja erityinen kiitos niille jotka ovat tämän mahtavan vapaan maan meille mahdollistaneet!

1 kommentti: