Kuten viime postauksessa mainitsin, käväsin shoppailemassa Helsingissä ja eilen illalla kuvasin osan ostoksista päälläni. Koska menin ottamaan kuvia melkoisen myöhään illalla, joidenkin kuvien laatu saattaa olla hieman epäselvä..
Kyseinen shoppailukerta Helsingissä oli mulle ensimmäinen kolmeen viikkoon! Yleensä en löydä Vagabondilta helposti kenkiä, mutta heti kävellessäni yhteen Forumin kenkäkaupoista, katseeni kiinnittyi aivan ihaniin seilorihenkisiin kenkiin! Hakusessa on ollut uudet harmaat kengät, joten tämä löytö tuli todella tarpeeseen.
Oon etenkin tänä kesänä kiinnittänyt huomiota siihen seikkaan, ettei mulla oikeasti ole edes pelkistettyä mustaa t-paitaa. Eikä pahemmin muitakaan värejä, heh.. Se ärsyttää etenkin silloin kun valitsee asua ja haluaisi siihen pelkästään yksivärisen t-paidan tai vaikkapa pitkähihaisen. Sain ongelmaan hieman apua Weekdaylta, josta löysin seuraavan kuvan beigen t-paidan. Hatun ostin Seppälästä ja käsikorun JC:stä.
Bongasin viimeksi mainitusta kaupasta myös aivan ihanan ankkurikorun, enkä osannut päättää haluanko sinivalkoisen vai punavalkoisen. Päädyin siihen perinteiseen ratkaisuun, mutta taidan hakea omakseni myös toisen vaihtoehdon..
Pelkistetyistä pitkähihaisista puheenollen, Weekdayn ansiosta multa löytyy nyt myös sininen pitkähihainen. Vasta kotona huomasin hihassa olevan yksityiskohdan.. Kuinka sokea täytyy olla, että ostaessaan paidan ei huomaa hihaan painatettua rannekelloa?!
Niin ja tosiaan - asia mistä olen erityisen innoissani, on löytämäni Cheap Mondayn farkut kuudella eurolla! Jos on mahdollisuus kipaista Weekdaylle, suosittelen lämpimästi sillä siellä on käynnissä ihan pähkähullut alennusmyyntien loppurysäykset :D
Viimeisempänä muttei vähäisempänä tulevat Hennesin ostokseni! Kiva mustavalkoraidallinen t-paita sekä aivan ihana hieman läpikuultava harmaan vivahteinen kauluspaita. Tämänpäiväisessä päivän asussani käytin hyväkseni uutukaista kauluspaitaani ja totesin sen olevan superkiva hihat käärittyinä ja tumman paidan ollessa alla! Emme ehtineet Sannan kanssa ikuistamaan päivän asuani, mutta uskoisin että tulette näkemään myös uusimpia ostoksiani päälläni pian!
Mielipiteitä ostoksistani? :)
♥ söpö
Yleensä saan vilunväreitä ja yökötyksiä sun kledjuista, mutta harmaat kengät on hyvä valinta. Oon tsiigaillut hetken vastaavia.
VastaaPoistaIHANA ankkurikoru!!
VastaaPoistaOon itsekin huomannut että multa puuttuu täysin yksiväriset pitkähihaiset. Korjasin asiaa tuossa yksi päivä Gina Tricolla, ja huomasin itsekin kuinka hauskaa on yhdistellä :3
VastaaPoistaWeekdaylta ostamasi sininen pitkähihainen on loistava ja nimenomaan tuon kellon takia. Mahtava pieni piristys !
Teet aina ihania löytöjä ja sulla on muutenki niin kivoja vaatteita :--)
VastaaPoistaToi kauluspaita ja noi farkut on ehdottomasti sun parhaimmat ostokset tolta reissulta ;> kuvia, kuvia !
VastaaPoistacome on söpö mihi se vanha värikäs fruidetyyli jos oli aina laitetut hiukset o kadonnu? ;(
VastaaPoistahei kui kallista tuol weekdayl on?
VastaaPoistaMiten sulla on varaa ostaa kaikkea kun et käy edes töissä?
VastaaPoistaLeikkaa nyt jo oikeesti nuo hiukset. Täysin mauttomat ja tyylittömät nyt. Vaatii ehkä jotain isompaa muutosta.
VastaaPoistaihana toi toka kuva ku sul on jotenki nii yksinkertaset mut hienot vaatteet siinä =)sulle sopii vähän tommoset simppelit ja yksväriset/yksinkertaset vaatteet ku oot tommonen värikäs ite! ;D
VastaaPoistanäin tänää jonnan itikses =)
VastaaPoistamahtavia noi kaikki! tykkään siitä sun ankkurikorusta aivan himona!! himoitsen sitä jo nyt... pitää käydä ostamassa tuo sitten ((:
VastaaPoistaOotko jossain töissä? :) Toi ankkurikoru on törkeen ihana, eiks JC:ssä oo tommosia korviksinakin? Pengoin Turun liikkeet läpi enkä löytäny, nii satuitko Helsingissä näkemään niitä ja mikä JC oli kyseessä?
VastaaPoistaOii ihania ostoksia jälleen :-) Noi housut ja ankkurikoru on mun lemppareita !
VastaaPoistaJotenki iha syksyn värisiä nää sun ostokset :p
- Iida
Love your blog and your style! :-)
VastaaPoistaihana toi koru. ihanat farkut. ja ihanat kengät ♥
VastaaPoistaMilloinkohan meinasit vaihtaa tuon yläkuvan?
VastaaPoistaAnonyymi: Haha, kiitti! Osta ihmeessä :)
VastaaPoistaVille Niskanen: Niin on!! :)
Anonyymi: Kamalaa huomata tollanen yhtäkkiä ja ihmettelen vieläkin miten MÄ en voi omistaa pelkistettyjä paitoja.. Totta :)
Anonyymi: Voi kiitos :)
Tiina: Kiitti, saamasi pitää!
Anonyymi: Öh, kyllähän mä hiukset laitan aina :D
Anonyymi: Ei kallista, ainakaan alennuksessa olevat vaatteet! Oon ihan shokissa ku oon saanu sieltä niin halvalla.. :D
Anonyymi: ..
Anonyymi: Lol!
Anonyymi: Hahhah, kiitos :D
Anonyymi: Aijaa, olisit menny moikkaamaan ;)
Anonyymi: Kiitos ja käväseppäs ihmeessä :)
Anonyymi: En ole, oon ettiny hullunlailla töitä jo pitkän tovin muttei vielä oo tärpännyt.. Oli joo tollasia identtisiä ankkurikorviksiakin :) Forumin JC:stä löytyi!
Iida: Kiitos :) Pitää varautua..
Julia: Thanks :)
Anonyymi: Oon innoissani niistä itsekin :)
Anonyymi: No ku en tiiä minkä laittaisin siihen :( Ehdotuksia?
Hienoa! Kysysin sinulta asiallisen kysymyksen, että kuinka sinulla on varaa ostaa aina uusia vaatteita, vaikka et käy töissä ym. Vastaukseksi sain kolme pistettä, aika arroganttia.
VastaaPoistaVastaisit selkä suorana niihin negatiivisiinkin kommentteihin.
Anonyymi: Voi anteeksi. Etköhän sä tiedä tohon kysymykseen vastauksen kysymättäkin ;)
VastaaPoistaSaat anteeksi. En ehkä ole seurannut blogiasi tarpeeksi kauaa, joten en ole tietoinen jos olet rahanhankintametodisi joskus paljastanut. Joten en tiedä vastausta kysymykseeni.
VastaaPoistamiks sun pitää niin ottamalla ottaa noita kuvia?? miks et ikinä laita tilanne kuvia? ne on paljon kivempia eikä niissä oo tota sun ainaista poseerausta!
VastaaPoistapidät joka kuvassa tota sun oikeeta jalkaa tollain niin urposti !
VastaaPoista