Perjantaina suuntasin siis Voicen muotiviikoille, jolloin käynnistyi tapahtuman kolmas päivä. Mulla ei ollut tapahtumalta mitään ennakko-odotuksia, mutta tottakai toivoin sen olevan mielenkiintoinen!
Mua kyllä tosin vähän ärsytti, että perjantaina oli pelkästään Sokoksen muotinäytöksiä koska olisin mieluummin ihastellut esimerkiksi Muodin huipulle-sarjasta tutun Katri Niskasen luomuksia.. Jos totta puhutaan niin eipä lukeudu Cheek lemppareihini, mistä syystä olisin mieluummin mennyt muotiviikoille toisena päivänä, mutta aina ei voi voittaa!
Olihan noi ohjelmat aikalailla suunnattu naispuolisille kävijöille, mutta yritin osallistua kaikkiin mahdollisiin kilpailuihin ja taisinpas käydä kuvauttamassa itseni "muotilehden" kanteenkin!
Ennen Kaapelitehtaalle suuntaamista mulla oli kotona aivan kamala vaatekriisi. Tuskailin todella kauan mitä pukisin päälleni ja monen asukokonaisuuden jälkeen sain koottua hyvän asun kasaan! Tilaisuudessa ei ollut varsinaista dress-codea, mutta kyseessä oli kuitenkin iltatilaisuus joten päätin pukeutua lähestulkoon niin miten yleensä pukeudun jos lähden vaikkapa baariin. Hieman kimallusta, koruja ja hattu! Keksin laittaa Antti Asplundin ristin verkkopaidan taakse, minkä takia se ei näkynyt yhtä selvästi livenä kuin salamalla otetuissa valokuvissa.
Maiharit, farkut, t-paita, hattu, sormus, käsikorut ja pitkähihainen H&M
Verkkopaita Weekday
Verkkopaita Weekday
Risti Antti Asplund
Kävikö kukaan muu Voicen muotiviikoilla? Mitä piditte tapahtumasta?
♥ söpö
Hei voitko kertoo mikä on sun housujen koko?
VastaaPoistaJa mistä oot ostanu LOL korun joka on ollut joissain postauksissasi?
Ihana asu ja eiks toi oo se "nyrkkirauta" koru? : D
VastaaPoistaKoska muuten tulee taas "kysy söpöltä" osio? :)
VastaaPoistainnovatiivista, hyvä Joni!
VastaaPoistatehtiin sulle fani-sivusto :)
VastaaPoistahttp://www.facebook.com/home.php?#!/pages/One-life-shop-it/108108935918983?ref=ts
joo hei sähä oot luvannu koht varmaa 1,5v et teet sen videopostauksen nii mishän se viipyy?
VastaaPoistanäin sut täällä (:
VastaaPoistasulla on ehkä maailman rumimmat huulet ........ mut muuten oot ihana.
VastaaPoistaMikä toi Läkerol-juttu oli ? :D
VastaaPoista