21.7.2012

Lady Gagaa kalastamassa

Kengät ja hattu H&M/Housut Versace for H&M
T-paita Cheap Monday
Farkkutakki Weekday
Aurinkolasit Monki

Metsän siimekseen raahatusta baarijakkarasta voi ehkä päätellä sen että nämä asukuvat on räpsitty mökkitunnelmissa. Älynväläys kiikuttaa jakkara korven keskelle oli yhtä kuin hyppäisi uima-altaaseen missä ei ole vettä. En ole koskaan nähnyt niin paljon hyttysiä samassa paikassa ja voitte varmasti kuvitella miten ihanaa oli yrittää saada napattua edes yksi onnistunut kuva kun korvissa kaikui ininä, kädet huitoivat ympyröö ja vihulaisia oli mustanaan joka suunnassa..

Kuten aikaisemmin mainitsin, mökillä ei tarvitse välittää siitä miltä näyttää ja on ihanaa että voi vaan olla, mutta kun on aika lähteä käymään esimerkiksi kylillä - tyylistäni en tingi! Tuntuu siltä että mitä ylemmäs ja pienempiin paikkoihin Suomessa matkustaa, sitä enemmän katseita vetää puoleensa jos tyyli on hiemankin erilainen kuin valtavirralla.

Eräällä huoltoasemallakin myyjän ilme ja kommentit olivat näkemisen arvoiset. Löysin Lady Gagan elämänkertakirjan vain viidellä eurolla ja samalla halusin ostaa uistimen tulevia kalareissuja varten. Astellessani kassalle, läväytin kirjan sekä uistimen pöytään ja myyjän monttu lehahtaa auki. "Onks tää joku vitsi? Ootko SÄ oikeesti ostamassa Lady Gaga-kirjaa ja kalastustarvikkeita?!" Voi poika parka, Suomesta löytyy myös poikia joiden ostoslistalta ei löydy karjala-paitaa, talvisodasta kertovaa kirjaa tai pallogrilliä.

Koska haluan ottaa tästä kesästä niin paljon irti kuin suinkin töiltäni pystyn, ollaan maanantaina lähössä jälleen mökille. Voisin pukea päälle t-paidan missä lukee "some kids are gay. that's okay." ja katsoa miten ihmisten suut sitten pannaan ;)

4 kommenttia:

  1. heey nyt jäi kiinnostamaan et mistä oot saanu sen "some kids are gay. that's okay." - paidan ? :D kelpais meinaa miulleki !

    ps. oot mielettömän sulonen :'D

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa ihan siltä missä minä asun :) Täällä miehet ei tunnu hyväksyvän homoja tai ylipäätään erilaistuutta. Tytöt on paljon sopeutuvaisempia mut tuntuu että miesten mielestä miehen pitää olla MIES ja homoja ihan pelätään :D:D::D aika vanhanaikasta. Esim Iisalmessa kun oon niin siellä kaveripojat voi pussailla toisia ja tytöt nuoleskelee keskenään. Ylivieskan bileisiin ku tuut niin pojat ei todellakaan koske toisiinsa, ja ne on innoissaan jos näkee tyttöjen antavan pieniä poskipusuja toisilleen. Huoh....

    VastaaPoista
  3. heeei taas aivan mahtava postaus!:)

    VastaaPoista
  4. Moi ootko unohtanut sen sun karvapenikseltä näyttävän jutun jos niin hyvä sillä muuten oot aivan ihana ja kaikkee ois kiva joskus tutustuu paremmin ja silleen <3 t. Kyösti ;p

    VastaaPoista