Olen aina sanonut ja minulle on sanottu että olen oman elämäni Peter Pan enkä aio koskaan kasvaa aikuiseksi. Ikävä kyllä aikuiseksi kasvaminen on tässä maailmassa väistämätöntä mutta en ikinä halua unhoittaa sitä huoletonta, lapsellisen onnellista ja hassunhauskaa puolta itsestäni. Olisin voinut tatuoida kyseisen satuhahmon ihooni jo senkin puolesta että leffa on ollut aina ehdoton suosikkini Disneyn leffoista.
Mitä muuta yksisarvisesta tarvitsee edes sanoa kuin että "fabulous", vähän niin kuin minäkin. ;) No ei nyt kai, se merkitsee minulle erilaisuutta ja vahvuutta olla oma itsensä - tapahtui sitten mitä tahansa. Ja onhan ne nyt maailman cooleimpia taruolentoja.. Ruusuista ei ole mitään sen kummoisempaa tarinaa kuin että ne ovat aina miellyttäneet kauneudellaan silmääni tatuoinneissa.
Otin tatuoinnin oikeaan käsivarteeni ranteen ja kyynärpään väliin. Mun piti postailla kuvia vasta myöhemmin kun tatska on kunnolla parantunut mutta ette voi edes kuvitella kuinka monta viestiä olen saanut kavereiltani asiaa koskien niin ehkä parempi kaikkien kannalta jysäyttää kuvat ilmoille jo nyt. ;) Sen enempää höpisemättä, tässä se nyt tulee.. Meikäläisen ensimmäinen tatuointi!
Kiitos mielettömästi ihanalle ja taitavalle Hannelle upeasta luomuksesta, olen superonnellinen. ♥
IHANA <3___<3 iha sulle luotu!
VastaaPoistaKiitos hurjasti, tykkään itekkin ihan mielettömästi. ♥
PoistaTodella ihana tatuointi!
VastaaPoistaKiitos Jonna! :--)
PoistaIhan sika magee!
VastaaPoistaIhanaa kiitos <3
Poista