Lisättyäni Instagramiin kuvan missä mulla on punaista väriä hiuksissa, pikaviestisovellukset täyttyivät ystävieni kysymyksistä. "Siis onks sulla taas punaiset hiukset?!" Ei ole. Tai no, oli. :D En meinaa pysyä pöksyissäni keskiviikon takia. Tiedättekö mitä silloin tapahtuu? Katy Perry saapuu Suomeen esiintymään ja näen vihdoinkin suuren idolini livenä. Olen valehtelematta viimeiset pari viikkoa popittanut lähestulkoon pelkästään Katyn biisejä. Mutta mites ne hiukset tähän nyt liittyvät? No tietenkin siksi että haluan keikalle vähän väriä tukkaani. Kävin ostamassa Glitteristä kaksi hiusliitua, pinkin ja turkoosin. Olen kieltämättä ollut hieman epäilevä niiden suhteen ja miettinyt että mitenköhän ne mahtavat tummissa hiuksissa näkyä. No hyvinhän ne näkyvät. Testasin liituja ensimmäistä kertaa samana päivänä milloin nämä kuvat on otettu.
kengät Converse / housut H&M + DIY / paita Weekday / farkkutakki Topman
Ostin myös kultaisia hileitä sisältävän suihkeen jota suihkuttelen hiuksiini keikalle. Aion säihkyä seisomakatsomossa kuin ilotulitteet konsanaan. ;) Mulla on kaverin kanssa liput "Reflection sectionille" eli ihan siihen lavan edessä olevalle rajatulle alueelle. Positiivista on se että hiuskriisi keikan suhteen on nyt selätetty. Tosin vaatekriisi on vielä edessä mutta eiköhän siitäkin selvitä kunnialla. Jotkut varmasti miettivät että onpas turhamaista mutta hei, mistä sitä tietää josko se Katy juuri muhun päin sattuu katsomaan ja kyllä sitä varten täytyy hyvältä näyttää. :D
Onko kukaan muu menossa bailaamaan Teenage dreamin tahtiin Hartwalille?
Mulle tuli muuten ihan tajuton hinku värjätä seuraavalla parturikäynnillä kevään kunniaksi joku päheen värinen raita tukkaani...
Innostuin jo instassa et oot oikeest värjänny ! :D Mut värjää oikeest jotai, sopis hyvin . :)
VastaaPoistaVoi ei, anteeksi jos tuotin pettymyksen. ;D Aion kyllä tosissani harkita jotain pienimuotoista räväytystä kun seuraavaksi parturiin tieni vie!
PoistaEn kestä! Oot vaan niin hyvännäkönen tossa hiusmallissa ja parrassa!♥
VastaaPoistaToi värikii on aika pähee ;) kyl kelpaa keikalle lähtee!
http://tiakaroliina.blogspot.fi/
Kiitoksia ihana Tia. ♥ Ihanaa en malta odottaa! :)
PoistaWow, noita hiusliituja on pakko saada! Ja just kävin Oulussa enkä kerennyt käydä Glitterissä... Kyllä välillä on perseestä asua pienessä kaupungissa. Ehkä tännekin Glitter joskus rantautuu ja saan heittää hyvästit rahoilleni.
VastaaPoistaKannattaa hankkia jos silloin tällöin hieman piristystä hiuksiin halajaa, mulla ainakin lähti alta aikayksikön pesussa pois. :) Ja kuule, toi rahojen katoaminen on kyllä yleinen ongelma täälläkin kun kyseiseen kauppaan marssin... :D
PoistaHei sinä ihana, sinulle on Liebster Award haaste blogissani, olisi ihan mahtavaa jos vastaisit haasteeseen! :)
VastaaPoistahttp://so-restless.blogspot.fi/2015/03/liebster-award-11-kysymysta.html
No heipähei! :) Käyn tsekkaamassa!
Poista