7.7.2015

HATTU JALASSA

Ulkona sataa ja arvatkaa kenellä on tänään vapaapäivä? Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki sille joka mietti meikäläistä. Ei sinänsä haittaa koska mulla ei ollut tälle päivälle mitään sen kummempia suunnitelmia ja viimeistään taivaan repeäminen sai ne vähäisetkin suunnitelmat muuttumaan chillauspäiväksi joka toivon mukaan pitää sisällään siivoustakin.. Täytyy pikkuhiljaa pakata matkalaukkuakin sillä olen lähdössä maanantaina viikoksi rentoutumaan(kalastamaan) mökille. Perinteinen reissu mökillemme Pohjois-Suomeen on ehdottomasti yksi kesäni kohokohdista ja voin kertoa että tätä on odotettu. Saattaapi olla että meitsin matkalaukusta löytyy paksuja neuleita kesähepenien sijasta sillä melkoisen kylmä on kuulemma mökkihoodeilla ollut. Ostin kyllä eilen itselleni neonkeltaiset uimashortsit ja aion ne mökillä korkata, tuli taivaalta sitten vaikka pieniä miehiä. Tämä vertauskuva on kyllä mun kohdalla aika huono koska sehän olisi unelma että hiekkarannalla makoillessa miehiä tipahtelisi viereen. :D

Hupsista keikkaa, tajusin tässä kirjoitellessani etten olekaan esitellyt teille uusinta tatuointiani. Kävin kuukausi sitten Munkkivuoressa sijaitsevassa La Muerte Inkissä hakkauttamassa oikeaan jalkaani uuden kuvan. Mun sisko on käynyt siellä ottamassa tatuointeja joten luotto oli korkealla eikä todellakaan turhaan. Milla teki uskomatonta työtä ja voin käsi sydämellä sanoa että tämäkin tatuointi on niin mua. :) Annoin Millalle vapaat kädet piirtää kuva toiveideni mukaisesti. Halusin kuvaan ruusuja, Hullun Hatuntekijän hatun, sulan sateenkaaren väreissä ja paljon värejä. Tatska jäi vielä kesken ja menen myöhemmin värittämään sen loppuun. Niin ja vastaus siihen kysymykseen mitä aina kysytään tulee tässä: kyllä sattui. :D

kengät Topman / shortsit ja farkkuliivi Zara / t-paita Weekday /
kaulakoru 5preview / aurinkolasit Glitter / kangaskassi Tiger

Tällaisissa vetimissä viiletin menemään kun viime viikolla viettelin vapaapäivää. Kuten kuvista tarkkasilmäisimmät ehkä huomasivat, hiukseni olivat ponnarilla. Ja ovat itse asiassa tälläkin hetkellä. Ostin Glitteristä aimo kasan kivan värisiä ponnareita ja olen innostunut tästä miesten ponnarivillityksestä itsekin. On se hauskaa kun hiukset ovat niin monipuoliset että saa erilaisia tyylejä luotua pienillä muutoksilla kuten juuri niillä ponnareilla ja hatuilla. :)

Palailen asiaan taas pian. Nyt meikäläisen täytyy rientää sillä on koittanut aika tarttua kovan surisevan mötikän muhkuraiseen letkuun. Täältä tullaan imuri!

6 kommenttia:

  1. Arvoisa blogisti, en tietenkään arvostella tai ryhtyä hankalaksi, mutta kysyn vaan. Miksi komea ja fiksun oloinen ja näköinen nuorimies pilaa koko ulkoisen habituksensa piirtelemällä kuvia itseensä? Oletan se olevan eräänlainen etninen piirre, sellaisille ryhmille joilla paperi ja piirtämiseen tarvittavat välineet ovat vähissä.

    Eli miksi söpö ei voi jatkaa olemistaan söpönä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kas, kun tässä on tämä ikuinen tatuointeja koskeva juttu. Toisia miellyttää, toisia ei. Minua miellyttää ja olen aina tatuointeja halunnut. :) Nämä nykyiset kuvat ovat mulle tärkeitä ja minun näköisiäni. Minä pidän niistä eikä mua oikeastaan kiinnosta jos joku ei niistä pidä. Sama söpö se täällä edelleen, muutamaa tatuointia rikkaampana vain.

      Poista
  2. Onpa sulla silkkiset kintut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika karvaiset ne oikeasti on, valo vaan vääristää. :)

      Poista
  3. Kysymys: miksi joka kerta jätät nää kesken? Loppuuko sulla kenties rahat vai liian pieni kipukynnys?...
    Vastaus, kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sori mutta vähän pisti naurattamaan. :D Joka kerta? Ensimmäinen tatska kädessäni tuli yhdellä kertaa valmiiksi. Jalan kanssa tatuoija pisti pelin poikki, iho ärtyi liikaa kun sitä täytyy värittää niin paljon. Ei loppunut rahat kesken ja kipukynnys on hyvä, kiitos huolenpidosta kuitenkin. :)

      Poista