3.7.2016

HELSINKI PRIDE 2016

Mulla on edelleen glitteriä ympäri pärstää eilisen jäljiltä. Täällä kirjoittelee eilisestä Pride-huipennuksesta erittäin iloinen kävelevä sateenkaarilippu. Pridekulkue on mulle valehtelematta yksi joka vuoden kohokohdista ja tälläkin hetkellä mulla on suuri hymy huulillani kun mietin eilistä. Tuttuun tapaan nappasin ystäväni Ninan käsivarteeni ja suuntasimme Senaatintorille hyvissä ajoin ennen kulkueen lähtöä.

Ollaan parina aiempana vuotena oltu rekan kyydissä mutta tänä vuonna marssittiin maan tasalla. Liikkeellä oli paljon porukkaa ja kaikilla oli mieletön fiilis. Kun kulkue vihdoin pääsi liikkeelle se eteni Senaatintorilta Unioninkadulle, siitä Pohjois Esplanadille jonka jälkeen Mannerheimintietä pitkin suuntasi lopulliseen päämääräänsä eli Kansalaistorille missä alkoi puistojuhla. Eiköhän sen pidemmittä puheitta syöksytä tämän rakkauden juhlan pariin! ;)

Kuten jo yllä olevista kuvista pystyi ehkä bongaamaan, meitsillä todellakin oli sateenkaaripuku. En voi edes sanoin kuvailla kuinka moni meikäläisestä räpsi kuvia kun kulkueessa kuljin tai kuinka moni päivän aikana pyysi yhteiskuvaan ja tuli henkilökohtaisesti kehumaan asuani. Tuli todella hyvä mieli, kiitos. ♥ Sain idean sateenkaaripukuun jo tovi sitten ja kun vihdoin sellaisen löysin netistä niin eihän sitä Suomeen pystynyt tilaamaan. Lontoossa asusteleva ystäväni tilasi sen itselleen ja lähetti meitsille. Puku saapui minulle kreivin aikaan torstaina. Jos siis bongaatte jostain kuvia sateenkaarimiehestä tai näitte eilen kävelevän sateenkaarilipun niin kyllä, minä se olen. :D
 
Puistojuhlassa oli tietysti myös esiintyjiä ja ryntäsinkin heti fiilistelemään ihanaa Ellinooraa. Hän oli ainoa artisti jonka halusin nähdä, muita fiilistelin taustamusana. Keikan jälkeen viipotettiin menemään ja nähtiin paljon ihania ystäviä. Oli kyllä niin hauskaa että oksat pois! :) Uskon että kuvat välittävät fiilistä erittäin hyvin. ;)
 
Hyvässä seurassa aika rientää ja se humahtikin todella nopeasti. Yhtäkkiä kello näytti miljoonaa ja rynnättiin Ninan kanssa hänen luokseen vaihtamaan vähän vaatetta ja syömään. Mua snäpissä seuraavat varmasti huomasivat että ilta jatkui aamuun asti DTM:n tanssilattiaa kulutellen, heh.
 
Vielä kerran on sanottava että oli kyllä mieletön päivä ja ihania ihmisiä. :) Vaikka Pridet on nyt ohi niin kyllä mä ton sateenkaarilipun liehuttelua jatkan jälleen koko vuoden. ;) Rakkautta kaikille!
 
 

4 kommenttia:

  1. Wohooo, mä bongasin sut muutamaankin otteeseen! Sussa on asennetta ;-)

    VastaaPoista
  2. ihana postaus!! ja sun asu on super :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla että tykkäsit :) Ja kiitoksia! <3

      Poista