26.3.2017

KARSEAN KARVAREUHKAN COMEBACK

Kuten viimeksi kerroin, aloitin uuden työn parissa tiistaina ja nyt takana on ensimmäinen viikko koulutuksista. Tänään olen saanut nauttia vapaapäivästä ja huomenna työhulinat jatkuvat toisella koulutusviikolla. Olen tällä hetkellä todella iloinen, mulla on ihania työkavereita ja työ on todellakin sellaista mitä olen aina halunnut tehdä. Saan silloin tällöin esimerkiksi snäpissä kysymyksiä työhöni liittyen mutten ainakaan vielä halua kertoa missä olen töissä, saatan sitä joskus tulevaisuudessa tulla hieman avaamaan. :) Kaikki hyvin meikäläisen maaperällä ja aurinko paistaa monessakin mielessä.

Otsikkohan sen paljasti, ihanankamala karvareuhka jonka ostin Kenzon ja H&M:n yhteistyömallistosta teki paluun eräänä aurinkoisena päivänä. Olen siihen edelleen syvästi rakastunut, se on vaan niin mieleenpainuva vaate ettei sitä ihan koko aikaa viitsi käyttää. Vaikka kyllä mä tämän tekoturkishupparin syleilyyn voisin heittäytyä vaikka joka päivä. Uskon että edelleen tämän vaatekappaleen ihanuudesta monet ovat eri mieltä, haha.

Kieltämättä tämä ihanankamala tekoturkis on yksi vaikein vaatteeni jos mietitään sen yhdistämistä asukokonaisuuteen. Siitä löytyy punaista, sinistä, vihreää ja vaaleanpunaista. Onneksi värjäsin kerran ylimääräiset valkoiset farkkuni vaaleanpunaisiksi ja kuin sattumalta sekä karvareuhkan että farkkujen vaaleanpunaisen sävyt olivat kuin tehtyjä toisilleen. Eiköhän kurkata minkälaisessa asussa karvareuhka teki odotetun comebackin. ;)

kengät Dr. Martens / housut H&M (itse värjätty) / paita Topman /
tekoturkistakki Kenzo x H&M / aurinkolasit Glitter
 
Meitsi aikoo nyt avata Netflixin ja jatkaa Grace & Frankie -sarjan kolmannen tuotantokauden katselua. Ihan superhauska sarja, suosittelen jos haluatte uutta katseltavaa. Oikein ihanaa alkavaa uutta viikkoa kaikille. Silloin kannattaa muuten olla kuulolla, paljastan vihdoin mitä eräs minulle muutama viikko sitten tullut salaperäinen paketti piti sisällään. ;) 
 
 

2 kommenttia:

  1. Mun makuun kamala mutta saat sen näyttämään hyvältä. Pisteet siitä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitoksia, toihan on ihanasti sanottu :)

      Poista