23.8.2017

MUN UUDET HIUKSET

Kuten otsikkokin selvällä suomen kielellä kertoo, meitsillä on taas tukka mintissä. Käväisin eilen aamulla luottoparturini penkissä minkä jälkeen kiertelin läpi parit kaupat Helsingin keskustassa. Olin taatusti maailman ärsyttävin snäppääjä sillä julkaisin kuvan itsestäni istumassa parturin penkissä enkä sen jälkeen postannut yhtään mitään. Syy on yksinkertainen, saatoin viettää sovituskopeissa niin kauan aikaa että tuli kiire iltavuoroon, heh. En siis ehtinyt päivitellä koska tänään vuorossa oli aamuvuoro. Nyt asia tulee kuitenkin korjattua ja tyypit jotka mulle snäppäsivät saavat vastauksia kysymyksiinsä. ;)

Menin tällä kertaa parturiin ilman sen kummempia toiveita. Mä olen (toivottavasti) suht helppo asiakas koska suostun yleensä melkein mihin vain. Tai no, halusin mä sivuilta ja takaa tosi lyhyeksi koska näin mun VALTAVA PÄÄ pääsee oikeuksiinsa. Joku taannoin kommentoi mulle että mulla on kertakaikkisen valtava pää, kiitos siitä - sain oikein mojovat naurut. Mutta joo, valtavan pään päälaella töröttävät hiukset olivat eilistä ennen siniset ja ovat osittain edelleenkin. Otsahiuksissa sininen väri oli pysynyt parhaiten joten se jätettiin siniseksi ja muu tukka värjättiin kylmän tummanruskeaksi. Otsahiukset ovat todella kiva yksityiskohta sekä näin pidettyinä että hatun alta otsalle heitettyinä. Vaikka jollain tapaa olin jo henkisesti hyvästellyt sinisen tukkani, olen erittäin iloinen tästäkin tukasta. Tyylikäs, hieman syksyisempää ja hyllitympää unohtamatta kuitenkaan sellaista "mun omaa juttua". :)
 


kengät Zara / housut Bershka / t-paita ja liivi H&M / aurinkolasit Primark

 
Ainiin, jos joku siellä kauhistelee skottiruudun ja maastokuvion yhdistelmää niin voin sanoa että niin minäkin ennen kunnes muutama päivä sitten mua vastaan käveli mies maastokuosiset housut ja punainen skottiruutupaita päällä. Katselin miestä aurinkolasieni takaa päästä varpaisiin, ajattelin itsekseni että "no hitto miks ei" ja hänen asustaan inspiroituneena jysäytin tänään omat maastopöksyni kera skottiruutuisen liivin ylleni. En tiedä teistä mutta vaikka kuosit sotivat keskenään, näyttää mun mielestä tosi kivalta. :)
 
Kantsii muuten olla kuulolla huomennakin, postaan silloin aiheesta missä viime postauksen lopussa vihjailin.. Nyt meikäläinen on valmis syksyyn, niin hiusten, maastopöksyjen kuin skottiruutuisten paitojenkin osalta. ;)
 

3 kommenttia:

  1. No oh ompas hienot :)

    VastaaPoista
  2. Tosi hyvältä näyttää niin asu ku hiukset 😍

    VastaaPoista
  3. Hyvältä näyttää :)

    VastaaPoista