18.2.2018

TAAS MENNÄÄN PRAHAN TAKII

Hupsista, niin se kymmenen päivää vierähti postausten välissä. Pahoittelut, olen ollut superkiireinen sillä heti matkan jälkeen mulla alkoi työputki mikä päättyi vasta eilen. Sen pidemmittä selittelyittä syöksytään suoraan asiaan eli Prahan matkaan joka alkoi viime viikon torstaina aikaisin aamulla.



Lähdin reissuun luottomatkakumppanini ja ihanan ystäväni Ninan kanssa. Tämä matka juhlisti Ninan kolmekymppisiä ja oli meidän yhteinen ystävänpäiväreissumme. Silmät ristissä edellisen yön pakkauspaniikeista johtuen viiletimme Helsinki-Vantaalla kuin zombit konsanaan. :D

Koneemme lähti melkein tunnin myöhässä. Lentokapteeni pisti kaasun pohjaan ja olimme melkein ajallaan perillä. Hyppäsimme Prahan lentokentällä bussiin joka kuljetti meidät metroasemalle mistä otimme metron keskustaan. Yllättävän hyvin löysimme perille vaikka kumpikaan ei ennen ollut kyseisessä kaupungissa ollut. Sitten olikin edessä enää hotellin löytäminen joka löytyi aivan keskustan kupeesta. Ulkomailla on aina niin ihanaa kiskoa isoa matkalaukkua mukulakivillä...




Tämä reissu oli siis syntymäpäivälahja minulta ystävälleni joten hoidin luonnollisesti kaikki varaukset itsekseni. Onnistuin hotellivalinnassa täydellisesti. Jos joku kaipaa hotellisuositusta kyseiseen kaupunkiin, voin suositella Deminka Palace-nimistä hotellia. :) Se sijaitsee aivan keskustan kupeessa, huoneemme oli todella tilava ja kylpyhuone siisti. Hotellin aamiainen oli kattava ja henkilökunta todella avuliasta sekä ystävällistä. 

Kun olimme asettuneet taloksi, lähdimme käppäilemään keskustaan. Ensimmäinen iltapäivämme aina iltaan asti sujui lähinnä shoppaillessa, ympäriinsä rynniessä ja kaupunkia ihastellessa. Kävimme tietenkin myös syömässä ja jotain ostoksiakin teimme heti ensimmäisenä päivänä. Ne ajattelin esitellä myöhemmin, malttakaa siis. ;)

Ensimmäinen päivä matkasta menee väistämättä aina hieman pöpperössä matkustamisesta, niin myös meillä. Olen kyllä sitä mieltä että reissu on aina kiva aloittaa ns. kevyemmin sellaisella pehmeällä laskulla. Meillä se meni juuri niin, rentoa tallustelua ja kaupunkiin tutustumista, unohtamatta tietenkään täydelliseen kaupinkilomaan kuuluvaa shoppailua.

Näin alkoi matkamme ja teimme ensimmäisenä iltanamme sotasuunnitelmia reissumme varalle joka jatkuu heti huomenna täällä blogin puolella. Nyt kannattaa pysyä kuulolla niin pääsette mukaamme Prahaan. ;) Prahataan pian, hehhehheh!

2 kommenttia: