25.4.2013

DARIN @NRJ LIVE

Kuten otsikko koruttomasti kaiken paljastaa, tieni vei eilen Lauttasaareen NRJ live-tapahtuman merkeissä. Mulla on tapana osallistua milloin mihinkin kilpailuihin, tällä kertaa tuuri oli puolellani ja pääsin yhden ystäväni kanssa fiilistelemään Darinia jonka niin vanha kuin uusikin musiikki kolahtaa kyllä aikalailla. Ei siis pöllömpi juttu ollenkaan! Hauska sattumahan tässä oli se että noin seitsemän vuotta sitten voitin lehden kilpailusta fanitapaamisen Darinin kanssa, tiedossa oli siis iloinen jälleennäkeminen ;)

Nappasin Sannan mukaani ja suunnattiin puoli seitsemäksi NRJ:n studiolle. Oltiin kuin mitkäkin pahaiset turistit kun tallailtiin menemään puhelimien navigaattorit raksuttaen kilpaa keskenään.. Saavuttiin paikalle, sisäänpääsyn jälkeen saatiin kolme drinkkilippua ja odoteltiin keikan alkamista. Ennen keikkaa illan pääesiintyjä jakoi nimmareita ja yhteiskuviakin sai ottaa, harmi vaan että aika oli rajallinen ja jono katkaistiin juuri meikän edestä. Eipä siinä, sain kuitenkin hyviä kuvia keikalta ja mulla tosiaan on jossain varaston perukoilla lehti missä on mun ja Darinin yhteiskuva :D

Tapahtuma oli ihan mahtava, tunnelma oli hyvä, henkilökunta oli erittäin ystävällistä ja Darin soitti juuri ne kappaleet mitkä halusinkin kuulla :) NRJ on maailman paras radiokanava enkä oikeastaan kuuntele mitään muuta kanavaa joten oli hauskaa nähdä missä ne taiat oikeastaan tapahtuvatkaan sekä tietenkin ihmisiä radioäänien takaa.
 
Itse olin liikkeellä pienen vaatekriisin jäljiltä pallokuosisessa farkkutakissa ja mustissa nahkajäljitelmällisissä housuissa. Asukokonaisuuden kruunasi keväinen kevyt pallohuivi sekä tietenkin mustassa t-paidassani säihkyneet paljetit!
 
kengät, housut, kauluspaita ja hattu H&M / t-paita ja laukku Zara / aurinkolasit ja takki Topman
 
Eilen oli kokonaisuudessaan oikein mukava päivä. Suosittelen ehdottomasti kyseiseen kilpailuun osallistumista jos haluaa hieman erilaisen keikkakokemuksen. Meikäläinen aikoo ehdottomasti rynniä toistekin paikalle ja ehkä joskus istun studiossa vaikka "maanantain bloggaavana miesvieraana" ;)

12 kommenttia:

  1. ooo vaikuttaa tosi kivalta tapahtumalta! :)

    VastaaPoista
  2. Tais olla vissiin ihan jees keikka :)? Makee takki & huivi! :)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan, oikein jees keikka :) Kiitoksia <3

      Poista
  3. vähä siistii! mäkin haluan :D

    VastaaPoista
  4. Hei, mä näin sut eilen! Vähänkö oot hienoja kuvia saanut :P Olitko sä jossain Mixin kilpailussa silloin aikoinaan? Jotenkin hämärästi muistan semmoisen kun kaveri voitti myös silloin... Ite pyörittelin aikoinaan suomalaisia nettisivuja Darinille, ja on sitä tietty tullu nähtyy keikka jos pari :) Oli ihan hiton siistii nähä D pitkästä aikaan, kun viimeks näin sen joskus 4 vuotta sitten. :)

    Olisko mahdollisuus nähdä enemmän noita sun ottamia kuvia? Mulla oli itellä vaan hikinen Sonyn Cybershot niin sillä nyt ei saanu mitää..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei cool :) Taisi joo olla Mixin kilpailu, en aluksi saanut päähäni minkä lehden se oli mutta nyt kun mainitsit asiasta niin johan kirkastui :) Oli kyllä mahtavaa nähdä Darin, hyvä keikka oli. No tossa nyt on ne parhaimmat, toisissa valotus hieman kökkö ja toiset tärähti :D

      Poista
  5. Jees, oli varmasti mahtava kokemus! :) ite kuuntelen kans nrj:tä aina iltasin ennen ku meen nukkuu ja aamusin ku herään :D nrj on paras! kiva asukokonaisuus muuten :) saanks pöllii ton sun huivin? se on niin kiva :>
    -Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Johanna :) Oli kyllä kiva ja erilainen kokemus kuten jo mainitsinkin. Nrj on vaan niin hyvä. Huivin pöllimistä saat yrittää mutten vastaa seurauksista ;)

      Poista
  6. Oi, nyt oon kade. Muistan kuinka rakastin Darinia, kun olin noin 13-15 vuotias. Voi niitä aikoja... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä itsellenikin tulee Darinin vanhoista biiseistä nostalgiset ajat mieleen.. :D

      Poista