21.2.2014

LONDON DAY 2: MY LONDON BRIDGE WANNA GO DOWN

Kahden tunnin aikaero saattoi hieman painaa päälle herätyskellon ärsyttävän pirinän pärähtäessä soimaan kahdeksalta aamulla toisena päivänämme Lontoossa. Matkalla kun ollaan, väsymys unohtuu hetkessä kun haluaa olla jo menossa. :D Keitimme kupposet teetä, laittauduimme ihmisen näköisiksi ja lähdimme ajoissa liikkeelle. Olimme päättäneet suunnata katsastamaan pari nähtävyyttä aamupäivällä emmekä olisi voineet olla tyytyväisempiä katsoessamme ulos ikkunoista.. Aurinko nimittäin paistoi kirkkaalta taivaalta!

Hyppäsimme Earl's courtista metroon jolla hurauttelimme Monumentiin missä vaihdoimme central lineen jolla pääsimme London bridgelle. Nina tilasi itselleen asemalta aamukahvin minkä jälkeen heitimme kamerat kaulaan ja syöksyimme muiden turistien sekaan. Käppäillessäni pitkin London bridgeä ihaillen kauempana siintävää Tower bridgeä "Lontoo-fiilis" iski oikein olan takaa. ;)

Lyhyen ja hieman tuulisen kuvaushetken jälkeen lähdettiin kävelemään kohti Tower bridgeä. Oltiin kerta kaikkiaan innoissamme säästä ja mitäs muutakaan me kävelyn ohessa puuhasteltiin kuin pysähdyttiin ottamaan kuvia ja juoruiltiin. Ulkomailla voi huoletta puhua omia typeriä juttuja eikä tarvitse pelätä paheksuvia katseita koska kukaan ei ymmärrä mitä pälättää. :D
 
Pakkasin matkalle todella vähän vaatteita kahdesta syystä. Pelkäsin matkalaukkuni painon puolesta palatessamme takaisin Suomeen ja tiesin tulevani ostamaan kuteita joita pystyn sisällyttämään asukokonaisuuksiini. Edellisen päivän ostossaldoon lukeutuivat muunmuassa näissä kuvissa näkyvät kengät ja aivan ihana ruusukuosiakin sisältävä "FAKE"-paita.

kengät Bershka / housut  ja laukku Zara / neule River Island / takki Weekday / kaulahuivi Glitter / hattu H&M
 
Aikamme kierreltyämme ja mukavia kuvasia saatuamme käppäiltiin vielä edemmäs ja käytiin Tower bridgen läheisessä matkamuistomyymälässä. Yhtäkkiä taivas pimeni ja alkoi tihuttaa vettä minkä seurauksena rynnättiin metrolle ja jäätiin pois keskustassa. Oltiin viiletetty monta tuntia ilman kunnon aamupalaa ja tarkoituksena oli kiertää pääshoppailukatu päästä päähän. Eihän tällaiseen koitokseen missä kaikkien aistien pitää olla huipussaan voi tyhjin vatsoin ryhtyä joten suunnattiin Pizza huttiin terveelliselle, heh, aamupalalle. Satuttiin paikalle lounasaikaan, otettiin buffetit ja syötiin itsemme kylläisiksi minkä jälkeen aloitimme urakan Primarkista.
 
Kiertelyämme kaupoissa pystyi helposti kuvailemaan kouluamiseksi, käytiin liike liikkeeltä lattiasta kattoon läpi. Ostoskasseja kertyi toisensa jälkeen. Muistaakseni ostin tänä päivänä pari juttua mitä olin katsellut ensimmäisenä päivänä, esimerkiksi aivan ihanan takin Bershkasta joka päätyi seuraavana päivänä päällekin. ;) Monen monta tuntia säntäiltiin puljusta puljuun ja taisin tokaista ettei hetkeen varmasti tee mieli Suomessa shoppailla..
 
Eräässä turistiliikkeessä hieman vanhempi miekkonen kehui meikäläistä erittäin kauniiksi ja suloiseksi pojaksi. Jostain kumman syystä en oikein lämmennyt mutta jos olisin kuullut saman erään Topmanin kuuman myyjän suusta olisin varmasti muuttanut ystäväiseni luokse alta aikayksikön...
 
Loppuillasta molempien jalat olivat kuolemaisillaan. Nina oli päässyt töistä ja käski meidät istumaan iltaa työpaikkansa läheiseen pubiin. Ei muuta kuin metrolla Bankin asemalle ja kohti pubia. Oli todella ihanaa nähdä William, toinen Ninan kämppiksistä. Hurjan paljon olen ystävältäni kuullut niin työtovereista, kämppiksistä kuin asuinalueestakin.
 
Nähtävyyksien ja shoppailun täyteisen päivän jälkeen otimme kurssin kohti hotellia missä heitimme jalat ylös, ihastelimme ostoksiamme, katselimme kuvia, söimme hieman iltapalaa ja nautimme elämästä yömyöhään saakka.
 
Mitä seuraava päivä Lontoon tuulissa toi tullessaan, selviää seuraavassa osassa. ;)
 
 

10 kommenttia:

  1. Ihania nää Lontoojutut ja supereita kuvia!!!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihanaa kiitos! Superia kuulla että miellyttää :)

      Poista
  2. UPEITA KUVIA <3____<3

    VastaaPoista
  3. Lontoo on paras paikka♥! Toi puhelinkoppi-kuva on niin kiva ja sun laukku on täydellinen! Oon ettinyt jotain samantapaista, mutta en oo löytänyt mistään sopivaa:D. Noita ei varmaan enää myydä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihastuin kyllä ihan täysillä! <3 Ja kun hyvä ystävä asuu siellä niin sehän on erinomainen syy matkustaa sinne hieman useamminkin.. ;) Kiitos paljon! En usko että samaa laukkua enää Zarasta löytyy mutta kannattaa pitää silmät auki, samantapaisia oon joskus pistänyt merkille mutten kyllä muista missä..

      Poista
  4. Hahaha mikä junttituristi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saanko kysyä että millä perusteella? Valitettavasti en tunnista sanaa "juntti" kun musta puhutaan. ;)

      Poista
  5. eksyin sun blogiin jostain ja tuli vaan mieleen että mitä tyhjiöö yrität täyttää elämällä jossa shoppailu on noin isossa roolissa? toiseks, ootko koskaan miettiny paljonko kuormitat maapalloo tollasella elämäntyylillä? en tarkota pahalla vaikka siltä kuulostankin enkä oo oikeesti ituhippi vaikka siltä kuulostan vieläki enemmän :D peace and love xxxx

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei millään pahalla mut tämän kommentin alku oli kyllä naurettavinta mitä oon hetkeen lukenut. :D En yritä täyttää mitään tyhjiötä elämässäni ja ihan vain tiedoksesi että vaikka blogini nimi sattuu olemaan shoppailuun liittyvä ja täällä jaan tekemiäni ostoksia niin ei se kyllä noin mene. Kiitos huolenpidostasi mutta elämässäni on kyllä kaikki täydellisesti. :) Blogini keskittyy muotiin, vaatteisiin ja shoppailuun mutta se on vain osa elämästäni, noi osa-alueet satun täällä vaan jakamaan.

      Poista