Ystäväni Nina lensi saman illan aikana, kuitenkin yli neljä tuntia minua myöhemmin, Barcelonaan ja seikkaili hieman pidemmän matkan toiselta lentokentältä hotellille. Tein hotellissa mahtavat sotasuunnitelmat meidän minilomalle, tutkailin karttaa ja tein siihen asiaankuuluvia merkintöjä. Kun aika koitti, ryntäsin hotellin aulaan ystävääni vastaan ja voi että tuli iloinen fiilis kun näimme pitkästä aikaa. Siellä muut turistit ihmeissään katselivat kun hyökkäsimme rutistamaan toisiamme. Koska oli niin myöhä, meillä oli molemmilla huutava nälkä ja halusimme herätä aikaisin seuraavaan päivään käväisimme vain syömässä hotellin yhteydessä sijaitsevassa ravintolassa. Nukkumaanmeno saattoi tosin hieman venähtää suunnitellusta, sen verran kuulumisia oli vaihdettavana.. :D
Seuraava aamu alkoi yhtä ruokaisissa merkeissä kuin ensimmäinen iltakin, aamupalaa nassuun! Hotelli oli todella positiivinen yllätys. Ystävällistä ja avuliasta henkilökuntaa, loistava sijainti, siisti huone ja hyvä suihku sekä supermarketteja lähellä joista sai ostettua esimerkiksi vesipulloja kellon ympäri. Ainoa miinus oli se ettei aamupala sisältynyt hintaan mutta otettiin se silti ja kyllä siitä mielellään maksoi, se osoittautui nimittäin todella kattavaksi ja mikä tärkeintä - maittavaksi.
Heti aamupalan jälkeen starttasimme ensimmäisen kokonaisen päivämme Barcelonassa. Oltiin suunniteltu suuntaavamme ensin Port Vell-satamaan johon oli hotelliltamme naurettavan lyhyt matka, etenevämme sieltä La Ramblaa pitkin keskustaan päin ja suunnistavamme erinäisille nähtävyyksille. Noh, lähdettiinkin vahingossa kävelemään ihan eri suuntaan kuin meidän oli tarkoitus ja löysimme itsemme Eixamplesta. Mutta sehän ei meitä haitannut, sillä sielläkin olimme suunnitelleet käyvämme. Emme muuten kertaakaan kulkeneet julkisilla joten Barcelonan katuja ja rakennuksia tuli ihasteltua apostolin kyydillä oikein urakalla. :)
Tähän pisteeseen eteni ensimmäinen päivämme mutta minne matka jatkui seuraavaksi? Se selviää seuraavassa Barcelona-postauksessa. ;) Pysykää kuulolla.
TO BE CONTINUED..
Ah, Barcelona on niin upea kaupunki. Ihania kuvia. <3
VastaaPoistaNiin on, mieletön. Kiitos! ♥
PoistaOi, Barcelona on ihana kaupunki! Ja se on kätevä kun kentältä pääsee niin hyvin keskustaan. Me viimeksi vuokrattiin siellä myös auto, niin pääsi tutustumaan lähialueisiinkin, mutta pysäköinti kyllä vähän tuotti päänvaivaa. Pääsisipä pian taas reissuun!
VastaaPoista