12.9.2014

MY BANNER IS COOLER THAN YOURS

Eräänä kauniina päivänä meikäläisen päähän putkahti vallan mainio ajatus. Mun mainiot ajatukset liittyvät milloin mihinkin ja tällä kertaa mielessä pyöri iänikuinen päänvaiva blogini bannerista. Tuntuu etten ole siihen ikinä tyytyväinen enkä osaa muokkailla ja yhdistellä kuvia kovin erikoisesti. Mulla on ollut aina outo fiksaatio piirrettyihin kuviin ja olen aina tiennyt että haluan mieluiten piirretyn kuvan koristamaan blogiani aitiopaikalle.

Laitoin viestiä ihanalle Mirvalle johon tutustuin tänä vuonna töiden parissa ja hän otti haasteen vastaan. Tiesin että häneen voi asiassa luottaa, onhan hän sentään jo Picassonkin lahjoja lähentelevä taiteilijasielu ja piirtää todella, todella lahjakkaasti. Muotoilen asian nyt vaikka näin etten muita edes työhön harkinnut ja hyvä niin sillä Mirva hoiti homman kotiin ja ylitti kaikki odotukseni. Meinasin lentää perseelleni kun eilen keskellä metsää sain kuin ihmeen kaupalla naamakirjan viestisovelluksen toimimaan ja näin valmiin bannerin! :D

Ainoat vaatimukseni olivat minä tunnistettavana hahmona, blogin nimi, sateenkaari, kala ja kengät eli muhun liittyviä asioita. Nehän upouudesta bannerista löytyvät kuten myös uistimia, lentokone, aurinko, hiuslakkaa ja kenties rakkauteni Kaija Kootakin kohtaa on havaittavissa? ;) Banneri on ihanan värikäs ja räiskyvä mikä sopii blogiini kuin nenä päähän, sillä sellainen persoonahan minä olen. Nappisuoritus, ellen sanoisi.

Mä arvostan ihmisiä jotka oikeasti osaavat asiansa ja jaksavat vuokseni nähdä vaivaa, mieletön kiitos vielä Mirvalle tästä upeasta luomuksesta. ♥ Kertaheitolla meikäläisen bannerihuolet heitettiin unholaan. Sanotaan nyt vielä kerran, mä rakastan blogini uutta keulakuvaa. Mitäs mieltä ruudun siellä puolen ollaan tästä taideteoksesta? :)
 
 

7 kommenttia:

  1. Ihan on sinun näköisesi banneri, upea! :)

    VastaaPoista
  2. :OOOOO WOW!!!!!! Sairaan hieno!!

    VastaaPoista
  3. Voi että, mä olen sun blogia lukenut viimeksi joskus....aika kauan sitten. (varmaan sillon, kun aprillipila tms oli, että käytät huulipunaa? :D) Mut niiiiiiiiiin, anyways, oli pakko tulla kommentoimaan, että WAU! Susta on tullut komee nuori mies! Ei täältä löytynytkään enää semmosta punahiuksista pörröpäätä, joka vaikutti vaivaantuneelta ja huonoryhtiseltä kuvissa.
    Nyt alan kuluttamaan yövuoroani siihen, että luen kaaaaaaikki lukematta jääneet postaukset ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihanaa, kiitos mielettömästi kommentista <3 Tervetuloa takaisin, toivottavasti viihdyt kelkassa tästä edespäin. ;)

      Poista
  4. Vau, aivan upee banneri! :)

    VastaaPoista