29.8.2016

ELÄIMELLISTÄ MENOA @RANUAN ELÄINPUISTO

Vietettyäni tänä vuonna pidemmän ajan mökillämme mulla oli pitkästä aikaa mahdollisuus suunnata Ranuan eläinpuistoon. Tai no, onhan niitä mahdollisuuksia nyt aina ollut kun mökillä olen mutta silloin jos vietän siellä ainoastaan pienen rajallisen ajan en halua "hukata" aikaa ylimääräisiin matkusteluihin vaan yritän nauttia täysin siemauksin mökkeilystä. Hypättiin äidin kanssa autoon ja huristeltiin Ranualle. Kun olin pieni kävimme kyseisessä eläinpuistossa useasti ja onhan sitä myös aikuisiällä tullut siellä käytyä paljon. Mä tykkään todella paljon eläinpuiston selkeydestä. Musta tuntuu että meillä on aina käynyt mieletön tuuri ruuhkan suhteen sillä sitä ei tälläkään kertaa ollut edes nimeksi. Siihen saattoi tosin vaikuttaa surkea sääennuste kyseiselle päivälle mutta me uhmattiin luontoäitiä ja säästyttiin ukonilmalta mitä oli koko päiväksi luvattu.

Olen aina ihaillut lintuja ja niitä suuntasimmekin ensimmäisenä ihailemaan. Monia eläimiä ihmeteltiin toinen toistensa perään mutta ei vieläkään nähty susia tai majavia. En ole ikinä edellä mainittuja elikkoja onnistunut bongaamaan ja niistä on muodostunut meille jo sisäpiirivitsi. Ollaan aivan varmoja ettei niitä edes ole puistossa ja uskon näin siihen saakka kunnes joku todistaa väitteen vääräksi. :D Suurin ruuhka oli, yllätys yllätys, jääkarhujen luona ja voi että oli suloinen näky kun jättimäinen karhu syöpötteli pikkuruista porkkanaa. Olisi tehnyt mieli mennä silittämään mutta siitä ei olisi seurannut mitään muuta hyvää kuin maittava lounas jääkarhuille..






kengät, housut ja farkkupaita H&M / laukku Marni at H&M / t-paita Weekday /
aurinkolasit Bershka / bandana Primark
 
Pidettiin pikkuruinen tauko kierroksellamme ja istuuduimme jäätelötötteröille. Supertiikeriä sen olla pitää, se on ylivoimaisesti paras maku irtojäätelöissä eikä kesä ole mitään jos ei kyseistä jätskiä saa lipittää nassuunsa. Eläinpuiston yhteydessä on myös Fazerin myymälä ja sinnehän me perinteiden mukaan suuntasimme lopuksi. Makeat kassit viuhuen aloitimme matkan mökillemme ja taakse jäi jälleen kerran ihana päivä Ranuan eläinpuistossa.
 
Yksi seikkailu takana, muita edessä. Palataan niiden pariin seuraavaksi. ;)
 
 

2 kommenttia: