31.3.2019

KATTOKAA MITÄ MULLA ON JALOISSA

Arvatkaa mitä meikäläinen meni tekemään tuossa muutama päivä sitten kun vietettiin mun nimipäivää? Hommasin extempore-lentoliput Lontooseen! Yksi parhaista ystävistäni siellä asustelee ja mikäs olisikaan parempi tekosyy lähteä viettämään laatuaikaa hänen kanssaan kuin nimipäivät. Lento lähtee kuulkaa ennemmin kuin huomaattekaan ja meitsi pääsee nauttimaan englantilaisesta keväästä. Ihanaa, rakastan tällaisia reissuja mitä ei suunnittele etukäteen niin ei tarvitse kärvistellä malttamattomana odotuksen kourissa.

Keväästä nauttimisesta päästäänkin seuraavaan aiheeseen mitä jo otsikossakin hehkutan. Meitsi heitti nimittäin ensimmäistä kertaa tänä keväänä kevyemmät muovipohjaiset (!) kengät jalkoihin. Olen viilettänyt koko talven melkeinpä samoissa nilkkureissa joten nyt oli korkea aika korkata kevätkausi myös kenkien osalta. Kyllä te mut tiedätte, olin tehnyt itselleni lupauksen etten lähde liukkailla kengillä ulos ennen kuin tiet ovat oikeasti sulat. Olen sen verran tapaturma-altis etten ota riskejä. Liukastuin nimittäin talvinilkkureillakin tänä talvena niin että kaaduin ja kolautin pääni tolppaan.. Onneksi ei käynyt pahasti. Juhlistin kevättä pukeutumalla viimeisimmältä Tukholman reissultani ostamaan värikkääseen karvatakkiin ja vetäisinpä jo revityt farkutkin ylle.

kengät, t-paita ja farkut H&M / takki ja aurinkolasit Weekday

Silloin kun hankin nämä kyseiset kengät naureskelin itsekseni että nämähän ovat täydelliset bileillan kengät. Kun on koko illan vedellyt boolia, voi kätevästi kenkien sivuilta lukea kumpaan jalkaan kumpikin menee. :D

Ihanaa alkavaa viikkoa, mulla se alkaa totisesti kivoissa tunnelmissa!

2 kommenttia: