5.12.2018

KAIJA KOO INSPIROI ASUNI

Perjantaina heitettiin siskoni Jonnan kanssa korkkarit kattoon kun koitti se keikka mitä olin odottanut  kuin kuuta nousevaa. Kaija Koo valtasi jälleen Hartwall Arenan kahtena päivänä peräkkäin ja meikäläinen bailasi keikoista ensimmäisellä. Kaija on ollut musiikkeineen läsnä elämässäni siitä lähtien kun olin pikkuruinen pojankoltiainen. Hänen musiikkinsa tahdissa olen kokenut suuria iloja, taistellut läpi suurimpien vaikeuksien ja kaikkea siltä väliltä. Mulla ei oikeastaan ole ketään muuta artistia jota arvostan näin paljon. Muistattekin varmaan että tapasin Kaijan viime vuotisen joulukonsertin yhteydessä. Kirjoittelin silloin blogiin tapaamisesta ja laajemmin tuntemuksistani tätä ihanaa naista kohtaan, jos sen tahdot lukaista niin täältä löytyy.

Tämä(kin) keikka oli mieletön, Kaija totisesti antoi kaikkensa eikä jättänyt ketään kylmäksi. Ihanat tulkinnat pistivät tanssijalan vipattamaan ja toiset mielen herkistymään. Yksi asia mihin tällaisena muotihörhönä kiinnitin huomiota oli sekä artistin että taustatanssijoiden asut. Voi pyhä jysäys, sain sellaisen inspiraation että oksat pois. Paljetteja ja kimallusta, ei varmaan edes tarvitse sanoa että minuun iski. Esiintymisasuista inspiroituneena kiskaisin kuulkaa sekä hopeiset diskopallopöksyt että paljettiviitan ylleni ja käänsin vastaantulijoiden katseita. Jos olisin etukäteen tiennyt tästä teemasta, olisin pamahtanut keikalle juurikin tässä asukokonaisuudessa. Parempi kuitenkin myöhään kuin ei milloinkaan. ;)

kengät Ecco* / housut H&MOSCHINO / t-paita ja aurinkolasit H&M / hopeinen viitta Asos
*saatu

Toivottavasti ette sokaistuneet näistä ruudun läpi hohtavista kimaltavista vaatteistani. ;)

Niin ja ihan Kaijan tiimille tiedoksi, jos jäi ylimääräiseksi lojumaan esimerkiksi niitä ihania taustatanssijoiden vaatteita Kaijan logolla varusteltuina niin mun vaatekaappi ottaa ne haltuunsa mielellään. :D

5 kommenttia: