26.12.2018

TULI JOULU KULTAINEN

Joulu on vuoden ihanin juhla ja suuri hymy löytyy tälläkin hetkellä kasvoiltani. Istun parhaillaan mummolassa kolmannen päivän jouluruokailun jälkeen ja rustailen tätä postausta, kohta on aika kakkukahvien mutta sitä ennen on hyvä antaa hetkisen ruuan laskeutua. Olemme perinteisesti perheeni kanssa viettäneet joulua mummolassamme Espoossa, tämä oli meikäläisen kahdeskymmenesseitsemäs joulu täällä. Muistan kuinka joku vuosi äiti heitti ilmoille ehdotuksen että mitäs jos menisimme porukalla mökillemme Pohjois-Suomeen joulua viettämään. Meikäläinen on meidän perheen perinteiden vaalija ja voi kuulkaa, silloin sai äiti kuulla kunniansa. :D

Jouluaattona heräsin aikaisin, laitoin joulumusiikin soimaan ja lämmitin itselleni joulusaunan. Sen jälkeen laittauduin aaton tohinoihin ja suuntasimme porukalla mummolaan. Olin edellisenä päivänä käynyt auttelemassa ja koristelemassa kuusen. Aatto kului mukavissa tunnelmissa, söimme monta tuntia ja nauru raikasi. Kun joululounaasta oli selvitty, oli aika kerääntyä olohuoneeseen jakamaan lahjat ja jännittämään mitä jokainen paketeistaan sai. Aika kului kuin siivillä ja joulun tunnelma oli läsnä!

Hankin itselleni ennen joulua alkaneista alennusmyynneistä uuden puvun minkä vetäisin aatoksi ylleni. Uusi pallokauluspaita pääsi neitsytmatkalleen ja jouluista tunnelmaa loivat sekä punainen rusetti että taskuliina. Unohtamatta tietenkään punaisia samettikenkiäni, mitkä eivät ehkä olleet se parhain valinta ottaen huomioon ulkona vallinneet lumikinokset. En kuitenkaan valita, aivan ihanaa että mekin täällä etelässä saimme nauttia kauniista, valkeasta joulusta!

Kuten alussa mainitsin, meillä joulua vietetään kolme päivää. Voi kuulkaa, tätä tunnelmaa odotan jokaisena vuonna. Nyt lähden nautiskelemaan Tapaninpäivän kakkukahveista. Pitäähän sitä nyt omia nimipäiviään hieman juhlistaa. ;)

Toivottavasti sinullakin oli ihana joulu! Näihin jouluisiin tunnelmiin tällä erää, palataan taas piakkoin - toivottavasti ei-niin-ähkyssä. :D

1 kommentti: