kengät H&M / housut Versace for H&M / t-paita Weekday / farkkutakki Topman /
aurinkolasit Ray-Ban / laukku Zara
Outlet-kylässä pyörimisen jälkeen mentiin Val D'Europe-ostoskeskukseen missä jatkoimme shoppailua. "Muutamat" liikkeet koluttuamme lähdettiin junalla kohti toista kauppakeskusta sillä seuraavana tähtäimessämme oli Primark. En ole ikinä kokenut mitään niin kamalaa shoppailuun liittyvää. Ja se että kaikista ihmisistä minä sanon näin kertoo tilanteesta paljon. Saavuimme paikalle ja liikkeen edessä oli valehtelematta kolmesataa ihmistä jonossa ja aina sitä mukaan kun jotkut poistuivat liikkeestä päästettiin uusia sisälle. Emme todellakaan jääneet jonottamaan vaan käytiin tässä välissä syömässä.
Käytiin ruokailun jälkeen katsastamassa tilanne uudelleen eikä se näyttänyt niin pahalta mutta helvetti oli irti kun päästiin sisälle. Ihmisiä oli joka puolella ja kaikki rynnivät kuin hullut. Ihmisiä oli oikeasti niin paljon että koko ajan koski johonkin toiseen. Eikä siellä todellakaan pystynyt miettimään että "hmm, ottaisinkohan tämän paidan" vaan jos pääsit käsiksi johonkin kivaan tuotteeseen niin äkkiä vaan oma koko käteen ja ostoskoriin. Onneksi mulla on kyynärpäätaktiikka hallussa ja toimi Ted Bakerin pussikin oivana tunkemisvälineenä joten sain haluamani. :D
Primark-kaaoksesta selvittyämme palloiltiin vielä tässäkin kauppakeskuksessa minkä jälkeen matka kohti hotellia alkoi. Hyppäsimme ostoskasseinemme metroon ja voi kuulkaa ette voi kuvitellakaan miten hyvältä tuntui ottaa kengät pois jaloista ja heittäytyä sängylle pitkäkseen. Shoppailu käy kuntoilusta kun koko päivän säntäilee ees taas. :D Illalla käytiin vielä syömässä ja nauttimassa muutamat lasilliset valkoviiniä hotellin lähellä sijainneessa ravintolassa.
Ihana päivä täynnä pelkkää shoppailua! Tykkäsin.
Ted Baker on ihana! Paljonko laukku kustansi, jos saa kysyä? :)
VastaaPoistaNiin on. <3 159 euroa.
PoistaEnsin: ihana salkku! Ja toiseksi, oikeesti repesin ääneen tota hulvatonta Primark-juttua, kun nään sen niin selvästi mielessäni. :DD Kävin Barcelonassa kyseisessä puljussa, mutta siellä ei ihan noin hurjaa menoa ollu ainakaan juuri sillon. Onneks sulla on ollu keinot selvitä siellä! Kuulemma noin sairaat "aleruuhkat" on aika yleisiä muualla maailmassa?
VastaaPoistaEikös vain olekkin. ;) Haha, kyllä muakin näin jälkeen naurattaa mutta hymy ei todellakaan ollut korvissa kyseisellä hetkellä.. Joo niin on, ihmiset osaa kyllä olla hulluja. :D
Poista