Aikamme keskustassa pyörittyämme suunnattiin Maraisiin missä Salla liittyi seuraamme. Käpöteltiin ympäriinsä, poikettiin välillä vastaan osuneisiin vintage-liikkeisiin ja räpsittiin kuvia tasaisin väliajoin. Harmi vain että tosiaan oli sunnuntai, näin vaikka kuinka monta liikettä missä olisin halunut käydä mutta ne olivat kiinni. Ensi kerralla sitten. :) Paikasta toiseen ryntäily sai jalat huutamaan SOS-huutoja ja päätettiinkin aivan ihanan sään takia mennä istuskelemaan puistoon. Ostettiin pientä purtavaa evääksi ja nautittiin niistä, toistemme seurasta sekä tietenkin paidattomista miehistä jotka makoilivat nurmikolla. :D Salla oli tehnyt meille varauksen ravintolaan minne mentiin illalla syömään.
kengät Skopunkten / housut Forever21 / t-paita H&M / takki Topman /
aurinkolasit Glitter / laukku Zara
Hyvän ruuan ja vielä paremman viinin äärellä vierähtivät illan viimeiset tunnit minkä jälkeen oli aika suunnata hotellille pakkaamaan ja rauhoittumaan ennen seuraavan aamun aikaista herätystä. Paluumatka sujui hieman haikeissa tunnelmissa mutta suuren hymyn huulille sai ja saa edelleen erittäin onnistunut matka. ♥
Aivan ihania kuvia, varsinkin toi käsi kädessä -kuva susta ja Sallasta <3
VastaaPoistaKiitoksia Alice. <3
PoistaAIVAN IHANIA NUO KUVAT SUSTA JA SALLASTA! <33333
VastaaPoistaHiihii, kiitti. <3
Poista